Harrastepesiksestä asiaa – Kevään viimeinen seurakehittäjien koulutus tarjolla
Tällä kertaa huomion saa aikuisten harrastepesis. Aikuisten harrastepesisohjaajakoulutus järjestetään tiiviinä puolentoista tunnin Teams-settinä tiistaina 21.5. kello 17.30-19.00 seurakehittäjien Mona Hupli-Kotirannan ja Mika Mikolan toimesta. Illan...
Joensuun Maila ja Viinijärven Urheilijat sopivat seurayhteistyöstä
Sekä JoMa:ssa että ViU:ssa uskotaan, että lajin vetovoimalle on tärkeää säilyttää harrastusmahdollisuudet lähellä harrastajia, mutta antaa nuorille myös näkymä ja mahdollisuudet edetä kohti korkeampia tavoitteita. Yhteisellä pelaajapolulla jokaiselle pelaajalle löytyy...
Lady-Pesis herättää kiinnostusta Pohjanmaalla
Pohjanmaalla on pelattu monena kesänä Lady-Pesis-sarjaa ja useissa alueen seuroissa Lady-Pesis-ryhmien toiminta onkin jo hyvin vakiintunutta. Tänä kesänä Lady-Pesis-sarjaa pyritään käynnistämään myös Satakunnassa. Lady-Pesis on ennen kaikkea harrastepesistä ja mukavaa...
Olympiakomiteassa nähdään uusilla olympialajeilla menestyspotentiaalia – softball vahvasti mukana suunnitelmissa
Pesäpalloliitto on saanut softballille 10 000 euron tuen urheilutoiminnan kehittämisen tukemiseen kohti Los Angelesin 2028 olympialaisia. Kyse on opetus- ja kulttuuriministeriön aiemmin tänä vuonna huippu-urheiluun myöntämästä 200 000 euron erityisavustuksesta.
Tarkennus koskien tenavakentän etukaarta E-tyttöjen otteluissa
Tenavakenttään lisätään etukaari E-tyttöjen otteluissa. Etukaari E-tyttöjen otteluissa on 220 cm etäisyydellä lautasen keskipisteestä.
Hippo-pesiskoulut ovat merkki kesästäÂ
OP Ryhmän ja Pesäpalloliiton pitkäaikainen yhteistyö jatkuu maksuttomilla Hippo-pesiskouluilla tänäkin vuonna.
Videohaasto-oikeus käyttöön Superpesiksessä jo avausviikonlopun otteluissa Fuengirolassa
Joukkueiden videohaasto-oikeus on tälläkin kaudella käytössä kaikissa päälähetyksinä tuotettavissa Superpesis-otteluissa.
Haetaan järjestäjiä 30–45-vuotiaiden SM-turnauksille
Pesäpalloliitto hakee järjestäjiä 30-45-vuotiaiden turnauksille.
Pesisleirit