Farmisopimukset
Farmijoukkuejärjestelmä 2023
Yksi seura voi tehdä kaksi tämän järjestelmän alaista, kahden joukkueen välistä sopimusta edellyttäen, että toisessa se toimii emäseurana ja toisessa farmijoukkueena. Farmijoukkuesopimus voidaan tehdä vain yhden (1) pelikauden kestäväksi.
Sopijaosapuolten edustusjoukkueet eivät voi pelata samalla sarjatasolla. Edellä mainitun lisäksi, jos emäseuralla ja farmiseuralla on samalla sarjatasolla kaksi tai useampi joukkue, katsotaan pelaajan kuuluvan siihen joukkueeseen, jossa ko. pelaaja pelasi pelikauden ensimmäisen virallisen ottelunsa tai osankin siitä huomioiden myös PPL:n kilpailumääräysten vaatimukset pelaamisesta eri sarjatasoilla.
Yksi pelaaja voi olla nimettynä vain yhdessä sopimuksessa. Emäseuralla on oikeus päättää farmisopimukseen nimetyn pelaajan pelaamisesta emäseuran ja farmiseuran välillä johtoryhmän kirjallisesti sopimien periaatteiden mukaisesti. Farmisopimukseen nimetyllä pelaajalla ei ole kaksoisedustusoikeutta.
Sopimuksen tekeminen 28.4. mennessä
Farmisopimus astuu voiman tekohetkellä, mikäli farmisopimus ja pelaajien nimeäminen farmisopimukseen on tehty ja allekirjoitettu viimeistään 28.4. ja sopimuksen kirjaamismaksu on maksettu heti verkkopalvelussa. Pelaajia ei voi enää 28.4. jälkeen nimetä eikä poistaa sopimuksesta.
Farmisopimukseen nimeäminen edellyttää myös sitä, että pelaajilla on edustusoikeus emäseuran ylimmän sarjatason joukkueeseen. Farmisopimuksessa mukana olevasta pelaajasta ei voi tehdä seurasiirtoa farmiseuraan kauden aikana.
Sopimuksen kirjaaminen
Farmisopimuksen kirjaamismaksu on 200 €/sopimus ja maksusta vastaa emäseura. Maksu on suoritettava verkkopalvelussa heti sopimuksen teon yhteydessä. Mikäli maksua ei makseta heti, sopimus ei ole voimassa.
Farmijoukkuejärjestelmän määräykset löydät kokonaisuudessaan kilpailumääräyksistä § 23.
Näin teet farmisopimuksen
Ennen sopimuksen tekoa verkossa, sinulla on oltava tiedossa seuraavat asiat:
emä- ja farmiseuran nimi ja sarjatasot, joita sopimus koskee
sopimukseen nimettävien pelaajien nimet sekä syntymävuodet
ilmoittajan nimi sekä yhteystiedot
emä- ja farmiseuran puheenjohtajan ja sihteerin nimet
farmisopimusmaksun maksajan tiedot (emäseura)
Tietojen täytön jälkeen valitse – seuraava vaihe
Tämän jälkeen saat ruudulle sopimuksen tiedot.
Valitse – takaisin tai lähetä tiedot
Farmisopimuksen kirjaamismaksu on 200 €/sopimus ja maksusta vastaa emäseura. Maksu suoritetaan heti sopimuksen teon yhteydessä verkkomaksuna. Mikäli maksua ei suoriteta heti, sopimus ei ole voimassa.
Pelaajan ja huoltajan allekirjoituksia ei tarvita sopimuksessa. Allekirjoituksien sijasta emä- ja farmiseura vakuuttavat, että sopimukseen nimetty pelaaja sekä hänen huoltajansa (pelaaja alle 18 v.) ovat hyväksyneet sopimuksen.
Allekirjoitettu sopimus toimitetaan Pesäpalloliittoon vain pyydettäessä.
Päivitysavaimen käyttö
Farmisopimuksen täytön ja lähettämisen jälkeen pääset tarvittaessa täydentämään sopimuksen pelaajalistaa. Jokainen verkossa tehty sopimus saa oman päivitysnumeron. Numerosarja löytyy maksetun sopimuksen otsikkokentästä sekä lähetetään sopimuksen tekijän sähköpostiosoitteeseen.
Pelaajan/jien lisäys jälkikäteen sopimukseen
Kirjoita verkkopalvelun alhaalla olevaan kenttään (Päivitä sopimusta) sopimuksen päivitysavainnumero. Ruudulle aukeaa tekemäsi sopimus, johon voit nyt lisätä pelaajan/jia.
Pelaajan/jien poisto sopimuksesta
Mikäli tehdystä sopimuksesta halutaan poistaa pelaaja/jia, toimitetaan siitä seurojen ja pelaajan hyväksymä yhteinen kirjallinen ilmoitus. Ilmoitus tehdään nettilomakkeella tästä.
Superpesis
Pesisleirit