Pohjanmaalla on pelattu monena kesänä Lady-Pesis-sarjaa ja useissa alueen seuroissa Lady-Pesis-ryhmien toiminta onkin jo hyvin vakiintunutta. Tänä kesänä Lady-Pesis-sarjaa pyritään käynnistämään myös Satakunnassa. Lady-Pesis on ennen kaikkea harrastepesistä ja mukavaa kuntoliikuntaa naisryhmissä. Lady-pesisläiset voivatkin olla koskeneet palloon viimeksi kansakoulussa tai harrastaneet pesistä joskus juniorina. Lady-Pesis ei siis vaadi aiempaa osaamista, vaan pääasia on perusteiden harjoittelu ja pelaaminen harrastepesissäännöin rennolla meiningillä, kaikkien tiedot ja taidot huomioon ottaen. Iloinen asenne ja innostus riittää!

Nurmolaista Jymy-Iitoja edustava Mari Neva-Keturi on pelannut Pohjanmaan Lady-Pesis-sarjaa pitkään. Neva-Keturin mukaan sarjaan uskaltaa lähteä pelkän innostuksenkin pohjalta. ”Lady-Pesis-sarjassa on mukana vasta-aloittelijoita sekä vähän enemmän pelanneita. Alueen Lady-Pesis-sarjassa pelit ovat sopivan tasoisia ja sopivien etäisyyksien päässä. Jos joukkueet haluavat extraa, kesällä järjestetään lisäksi kaksi valtakunnallista Lady-Pesis-turnausta Turussa ja Jyväskylässä, missä pelaamisen lisäksi osataan nauttia yhdessäolosta ja hauskanpidosta. Myös yhtenäisen peliasujen luominen näihin turnauksiin on osa hauskaa tapahtumaa. Toivottavasti uusia joukkueita liittyy jo tänä kesänä alueemme Lady-Pesis-sarjaan ja saamme uusia vastustajia mukaan!”, kannustaa Neva-Keturi seutukunnan naisia.

Naisten harrastepesikselle on tällä hetkellä selvästi suurta kysyntää, sillä Pohjanmaalta on tulossa Lady-Pesis-sarjaan mukaan ensimmäistä kertaa koskaan joukkueet myös Koskenkorvalta. Koskenkorvan Urheilijat lähti kartoittamaan lähialueen naisten kiinnostusta aloittaa pesäpallon harrastaminen kuntoilumielessä vasta kaksi viikkoa sitten tavoitteenaan saada mukaan vähintään 15 pelaajaa. Vain parissa viikossa mukaan on ilmoittautunut yli 40 kiinnostunutta!

Lady-Pesis-toiminnasta ovat kiinnostuneet myös kuvassa olevat kurikkalaiset Maria Yli-Krekola (vas.), Terhi Latvala (kesk.) ja Eeva Luukkainen (oik.). Seura kyseli kiinnostuneita pelaajia puskaradiossa sekä paikallislehtien tiedotteilla, joiden kautta myös Yli-Krekola, Latvala ja Luukkainen innostuivat toiminnasta. Koskenkorvan Urheilijoiden Lady-Pesis-porukka kokoontui eilen ensimmäistä kertaa harjoittelemaan ja joukkue odottaakin jo innolla, että pääsevät yhdessä harrastamaan uutta lajia, oppimaan lajitaitoja lisää sekä kaiken kruununa pelailemaan muita joukkueita vastaan.

Lady-Pesis-sarjaan otetaan ilmoittautumisia vastaan aina 12.5. asti, joten vielä on hyvin aikaa koota oma joukkue sarjaan! Lady-Pesis-sarjat pelataan kaudella 2024 pääasiassa turnausmuotoisesti. Osallistuminen maksaa 80€/joukkue sekä lisäksi jokaiselta pelaajalta vaaditaan vähintään harrastelisenssi 11,50€ ja halutessaan vakuutus siihen päälle.

Alueellisten Lady-Pesis-sarjojen lisäksi Lady-Pesis-ryhmille on tarjolla kaksi valtakunnallista Lady-Pesis-turnausta: 31.8.-1.9. Turussa ja 7.9. Jyväskylässä. Lady-Pesis-turnaus on pelattu perinteisesti Turussa Kupittaan alueella syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Turnaus on saavuttanut niin suuren suosion, että tänä vuonna Lady-Pesis-turnaus järjestetään ensimmäistä kertaa Turun lisäksi myös Jyväskylässä. Ilmoittautuminen valtakunnallisiin turnauksiin on parhaillaan käynnissä.

Lisätietoja valtakunnallisista Lady-Pesis-turnauksista
Lisätietoja läntisen alueen Lady-Pesis-sarjoista