Vastaa nimettömänä kyselyyn kiusaamisesta ja muusta syrjinnästä urheilun ja liikunnan parissa

10.9.2018

Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa on käynnistynyt kolmivuotinen tutkimushanke nimeltään PREACT. Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa toivotaan (kilpa)urheilijoiden ja harrasteliikkujien sekä valmentajien ja ohjaajien vastaavan nimettömänä kyselyyn, joka antaa hankkeelle tietoa kuluvan vuoden aikana itse koetusta tai liikuntaympäristössä havaitusta kiusaamisesta ja muusta syrjinnästä sekä syrjinnän koetuista seurauksista.

PREACT-tutkimuksen kolme tärkeintä tieteellistä tavoitetta ovat:

1) tutkia liikunnanharrastajien, urheilijoiden ja valmentajien kokemaa ja havaitsemaa syrjintää erilaisissa liikuntaympäristöissä

2) verrata Suomen asenne- ja syrjintätilannetta Britannian ja Singaporen tilanteeseen

3) selvittää sukupuolten mukaisissa erillisryhmissä ja sukupuolten yhteisissä sekaryhmissä annettuun liikunnanopetukseen ja urheiluvalmennukseen liittyviä (syrjintä)kokemuksia, myönteisiä ja kielteisiä puolia ja hyviä käytänteitä.

PREACT-hankkeessa on tarkoitus tutkia kiusaamista ja muuta syrjintää (mikä sisältää myös sukupuoleen perustuvan ja seksuaalisen häirinnän) nimettömän kyselyn avulla ihan kaikissa Suomen lajiliitoissa ja seuroissa sukupuoleen ja seksuaaliseen suuntautumiseen, sarjatasoon tai lajiin katsomatta.

Nimettömästi vastattavia kyselyitä on siis kaksi erilaista: toinen urheilijoille ja toinen valmentajille.

Kyselylinkit suomeksi

Urheilijat ja liikunnan harrastajat

Urheiluvalmentajat ja ohjaajat

Svara på svenska

Idrottare och motionärer

Idrottstränare och instruktörer