Kirittäret ja Pesäkarhut Nelosen maksuttoman kanavan huippuottelussa sunnuntaina

14.7.2018

Kirittärien Mari Mantsinen pyrkii estämään Pesäkarhujen Susanne Ojaniemen aikeet sunnuntain tv-ottelussa. Kuva: Pekka Tuominen.

Naisten Superpesiksessä käydään kiivasta kamppailua niin runkosarjan voitosta ja kärkisijoista kuin ylemmän jatkosarjan ja pudotuspelien paikoista. Paalupaikkaa kahdeksan parhaan joukkoon tähyävät Kirittäret Jyväskylästä ja Pesäkarhut Porista, jotka kohtaavat Hippoksella sekä maksuttoman Nelonen-kanavan suorassa lähetyksessä sunnuntaina kello 13 alkaen.

Odotuksissa on sähköinen ja tunteikas kärkiottelu. Kauden ennakkoarvioissa Pesäkarhut sijoitettiin sarjan mestarisuosikiksi ja Kirittäret pienellä marginaalilla ykköshaastajaksi. Kauden ensimmäinen keskinäinen kohtaaminen nähtiin Porissa jo toukokuussa. Silloin Pesäkarhut vei nappasi kotikentällään voiton lukemin 1-0 (3-1, 3-3).

Molemmista joukkueista löytyy valtakunnan parasta sisäpeliosaamista, mutta silti nimenomaan ulkopelin varaan on rakennettu menestyksen kivijalka. Sarjan joukkueista Kirittäret on antanut vastustajille vähiten juoksuja (2,75/ottelu) ja Pesäkarhut toiseksi vähiten (3,06 juoksua/ottelu). Pesäkarhujen lukkariksi palannee Minttu Vettenranta, jota hallitseva vuoden naispesäpalloilija Susanne Ojaniemi ansiokkaasti tuurasi perjantain Lappeenranta-ottelussa. Sisäpelin avainrooleissa nähdään mm. etenijätilaston kärkinimi Virpi Hukka ja kärkilyöntitilaston ykkönen Emma Nieminen Kirittäristä, lyöjätilaston kakkonen Susanna Puisto ja viime kauden etenijäkuningatar Milla Lindström Pesäkarhuista sekä nuoret tähdet Ella Korpela (Kirittäret) ja Emilia Linna (Pesäkarhut).

Asetelmat kärkiotteluun ovat kutkuttavat. Pesäkarhut liitää kuuden ottelun voittoputkessa, vaikka omaan peliin haetaan vielä viimeisiä säätöjä kauden huipennukseen valmistauduttaessa. Kirittäret kärsi yllätystappiot kotonaan raumalaista Feraa vastaan ja otteluruuhkan keskellä vieraskentällä Lappeenrannassa, mutta väläytteli potentiaaliaan murskaamalla Kempeleen Kirin.

Sunnuntaina pelataan useampi jännittävä kamppailu naisten Superpesiksessä. Sarjakärki Manse PP saa Tampereelle vieraakseen sarjanelosen Lapuan Virkiän, joka palasi edellisessä ottelussaan voittojen tielle. Tyvipään joukkueiden keskinäisissä kohtaamisissa panoksena ovat tärkeät pisteet, kun vaihtoehtoina ovat kohti loppukautta mentäessä pudotuspelipaikka tai toisaalta superpesiskarsinta.

Naisten Superpesistä sunnuntaina 15.7.

Kirittäret, Jyväskylä - Pesäkarhut, Pori 13.00 Nelonen, Ruutu Hyvinkään Tahko vs. Seinäjoen Maila-Jussit 14.00 Ruutu Fanikamera
Pesä Ysit, Lappeenranta vs. Lappajärven Veikot 14.00 Ruutu Fanikamera
Manse PP, Tampere vs. Lapuan Virkiä 14.00 Ruutu Fanikamera

Suora lähetys Hippokselta Kirittäret-Pesäkarhut-huippuottelusta alkaa Ruudussa kello 12.45 ja Nelonen-kanavalla kello 12.55. Pesäkarhut nähdään Ruudun lähetyksessä heti perään tiistaina, jolloin joukkue hakee kauden ensimmäistä voittoa paikalliskilpailijastaan, raumalaisesta Ferasta Suomi Areena -erikoisottelussa kello 18 alkaen.

Aiheesta lisää

Kirittäret, Jyväskylä vs. Pesäkarhut, Pori

Superpesiksen huippuottelu Nelosella sunnuntaina: Kirittäret vs. Pesäkarhut

Superpesiksen koko kausi Ruudussa!

Pesäpalloa kattavasti Veikkauksen vedonlyönnissä!