Valitse sivu

Kaikkien aikojen lyöjäkuninkaaksi noussut 42-vuotias konkari Roope Korhonen pelasi häikäisevän kauden ja huipensi sen juhlimalla ennätyksellistä 13. Suomen mestaruuttaan. Jymyn kasvatti, seuraa aina edustanut Korhonen on samalla kaudella vuoden pesäpalloilija ja pudotuspelien arvokkain pelaaja sekä luonnollisesti vuoden jokeripelaaja. Virpi Hukka puolestaan pelasi huimalla tasolla niin sisällä kuin ulkona koko kauden. Kolmea mestaruutta Jyväskylän Kirittärissä juhlineelta Hukalta jäi ainoastaan uupumaan ensimmäinen kultamitali Mansen paidassa, kun Pesäkarhut Porista vei nimiinsä spektaakkelimaisen loppuottelusarjan.

Mestareille tukku palkintoja

Miesten ja poikien puolella menestynyt Jymy juhli myös henkilökohtaisten palkintojen osalta. Pelinjohtajien mitalitilaston kärkeen noussut Mikko Kuosmanen johti vuoden valmennustiimiä ja vei historiallisesti jo viidennen kerran vuoden pelinjohtajan pystin. Kokenut nuorten valmentaja Petri Lindsberg sai vastaavan tittelin poikien Superpesiksen mestarijoukkueen luotsina. Kolmella edellisellä kaudella vuoden poikalukkariksi pelannut 20-vuotias Aapo Komulainen on puolestaan ensimmäistä kertaa urallaan arvostetun ja perinteikkäimmän vuoden lukkari -palkinnon saaja. Kyseessä on myös ensimmäinen isä-poika-pari vuoden lukkareina, sillä Jani Komulainen sai vastaavan kunnian 2006.

Pesäkarhujen seurahistorian kolmannen mestaruuden voittaneesta joukkueesta Emilia Linna palkittiin jo aiemmin pudotuspelien arvokkaimpana pelaajana. Laajasti ja monipuolisesti löytyi osaamista vuoden valmennustiimistä, jota johti kolmannen kerran vuoden pelinjohtajaksi arvostettu Jarkko Pokela. Erityisesti häikäisevän loppuottelusarjan pelannut Minttu Vettenranta vei toistamiseen urallaan vuoden lukkarin pystin. Joukkuetta avainroolissa koko kauden tukenut Tiia Peltonen on jo kolmatta kertaa peräkkäin vuoden tyttöpesäpalloilija.

Vuoden poikapesäpalloilijaksi arvostettiin tulokaskaudellaan Superpesiksessä kymmenen parhaan joukkoon lyöjätilastossa iskenyt Seinäjoen JymyJussien Aapo Hiltunen. Upean kauden pelasi myös vuoden tulokkaan pystin vienyt Aapo Kinnunen, joka murtautui kasvattajaseuransa Kouvolan Pallonlyöjien edustusjoukkueessa ykköskärkeen. Naisten Superpesiksessä vastaavan ainutkertaisen palkinnon sai Seinäjoen Maila-Jussien Jenni Matola. Historiallisesti välieriin yltäneessä joukkueessa Matola nousi numeroksi 1 ja vastaanotti debyyttikaudellaan kutsun Itä-Länsi-otteluun. Maila-Jussien joukkueeseen meni myös vuoden jokeripelaajan pysti, jonka vei paikoin hurmosmaisesti kotiuttanut lyöjäkuningatar Aino-Kaisa Mantere.

Tyttöjen Superpesiksen voittoon pelasi Ylivieskan Kuula, jolle Suomen mestaruus on seurahistorian ensimmäinen kaikki sarjat huomioiden. Vuoden pelinjohtajana ansioitui mestarijoukkueen luotsi Toni Seppälä.

Pesäpallon parhaaksi kentällä ja sen ulkopuolella

Pesäpallokauden päätöstilaisuudessa kunnioitettiin upeita Superpesiksen pelaajauria. Kirsi Ala-Lipasti voitti Suomen mestaruuden Mansen paidassa, Pesäkarhujen Emilia Itävalo kaksi Pesäkarhuissa ja Eeva Mäki-Maukola neljä Kirittärissä. Miesten Superpesiksestä kunnioitus-palkinnolla huomioitiin kaikkien aikojen lyöjäkuninkaaksikin urallaan noussut Jere Dahlström, joka juhli mestaruutta Vimpelin Vedossa 2010.

Kunnioitusta osoitettiin juhlatilaisuudessa myös tärkeille taustavaikuttajille. Johtokunnan pytty luovutettiin Arto Ojaniemelle, joka ansioitui vuosikymmenten ajan lajin parhaaksi toimien mm. Pesäpalloliiton toiminnanjohtajana ja historian ensimmäisenä kilpailupäällikkönä.

Olosuhdepalkinnolla huomioitiin Jyväskylän kaupunki. Hippoksen uutta pesäpallostadionia kansoitti reilusti nelinumeroinen määrä yleisöä Ykköspesiksen paikallisotteluissa ja liki kaikissa Kirittärien kotiotteluissa naisten Superpesiksessä. Pesäpallon Itä-Länsi pelataan Jyväskylässä 27.‒30.6.2024.

Superpesispelaajien äänestäminä parhaina kolme ensikertalaista

Superpesispelaajat äänestivät itse parhaista ulko- ja sisäpelaajista sekä tuomarista. Ensimmäisen pelaajien äänestämän palkinnon urallaan vastaanottivat kultaisen mailan voittajat, Hyvinkään Tahkon Teemu Nurmio harvinaislaatuisesti kärkietenijänä ja Seinäjoen Maila-Jussien Aino-Kaisa Mantere. Kultaisen räpylän veivät Jyväskylän Kirittärien Eeva Mäki-Maukola toisena peräkkäisenä vuonna ja Vimpelin Vedon Severi Lassila jo kolmannen kerran peräkkäin.

Kautta aikain eniten miesten Superpesis-otteluita pelituomarina viheltänyt Tommi Nupponen pokkasi pelaajien äänestämälle parhaalle tuomarille jaettavan kultaisen pillin ensimmäistä kertaa urallaan. Nupponen ja historian kokenein syöttötuomari Ossi Muurainen palkittiin tilaisuudessa vuoden tuomariparina.

Rouhiainen ja Ilmanen vuoden pelaajat Ykköspesiksessä

Ykköspesiksen vuoden pelaajat tulevat nousijajoukkueista. Haminan Palloilijoiden kokenut Teemu Rouhiainen oli kapteenina johtava pelaaja joukkueessaan ja voitti ylivoimaisesti sarjan etenijätilaston. Pöytyän Urheilijoiden oma kasvatti Essi Ilmanen pelasi tasaisen vahvan kauden ja oli joukkueensa avainpelaajia sekä sisällä että ulkona.

Ykköspesiksen vuoden lukkarit ovat nuoria tulevaisuuden nimiä. Toisen polven pesäpalloilija Ville Soini loisti Seinäjoen Maila-Jussien lautasella ja Marianne Sivonen Pesä Yseissä Lappeenrannassa.

Miesten Ykköspesiksen vuoden pelinjohtaja Atte Hakala luotsasi Superpesiksestä pudonneen Kankaanpään Mailan heti takaisin pääsarjan porteille. Vaikka nousu ei toteutunutkaan, uudistunut joukkue pelasi hienon kauden. Naisten Ykköspesiksessä vastaavan kunnian saa Pöytyän Urheilijoiden Aleksi Mäkelä, joka johdatti seuran vuoden takaisen pettymyksen jälkeen heti takaisin Superpesikseen.

Katso lista kaikista palkituista