Pesäpallon kansainvälistyminen jatkuu – Etelä-Aasiassa pelattiin jo omat mestaruuskilpailut

Pesäpallo-ottelu käynnistyy hutunkeitolla Nepalissakin. Kuva: Juha Antikainen.

Uutiset

Pesäpallon kansainvälistyminen jatkuu – Etelä-Aasiassa pelattiin jo omat mestaruuskilpailut26.2.2018

Kansallispelimme pesäpallo on tarjonnut muutaman viime vuoden aikana yllättäviä uutisia kansainvälisestä toiminnastaan. Laji on levittäytynyt paikallisten voimin Intiaan, eikä siinä ole vielä kaikki. Pesäpalloa pelataan nyt myös lähes 30 miljoonan asukkaan Nepalissa. Jopa Etelä-Aasian mestaruudesta kilpailtiin Kathmandussa tammikuun lopulla.

Nepalin pesäpallon syntytarina muistuttaa vastaavaa sensaatiota, joka Intiassa koettiin aiemmin. Internet ja tietoliikenneyhteydet tuovat paikallisetkin erikoisuudet globaaliin kontekstiin.

– Perehdyin ensin baseballiin ja softballiin. Pesäpallosta kuultuani ajattelin, että me voimme alkaa yhtä lailla pelaamaan pesäpalloa Nepalissa. Katsoin YouTube-videoita ja etsin Google-haulla sääntöjä sekä taktiikkaa, koulukoordinaattori Prashant Dahal, Nepalin Pesäpalloliiton toiminnanjohtaja kertoo.

– Kun sain kutsun Hyderabadiin Intian pesäpalloturnaukseen, innostuin lopullisesti. Pidin pelistä ja nautin siitä. Sitten aloimme tehdä suunnitelmia pesäpallon kehittämiseksi Nepalissa, Dahal lisää.

Suomen Nepalin-suurlähettiläs Jorma Suvanto pelasi omassa nuoruudessaan paljon pesäpalloa. Lajiin törmääminen Nepalissa tuli kuitenkin vastaan yllätyksenä.

– Olin kuullut pesäpallon rantautumisesta Intiaan, mutta Suomen kansallispeliharrastuksen ulottuminen Himalayan juurelle Nepaliin asti oli minulle tietysti myönteinen yllätys. Minulla oli tilaisuus osallistua Etelä-Aasian mestaruuskilpailujen avajaisiin Kathmandussa, jossa innostus peliin oli helposti aistittavissa. Kerroin pelaajille omista nuoruuden pesäpallokokemuksistani sekä koulussa että vapaa-aikana. Silloin mielenkiintoisen pelin keskiössä olivat paitsi tervehenkinen kilpailu ja pelaaminen myös yhdessäolo, nuorten välisten sosiaalisten kontaktien luominen ja vain hauska yhdessäolo, Suvanto toteaa.

Urheilu voi nousta yhteiskunnallisesti merkittävään asemaan niin paikallisesti kuin maailmanlaajuisesti, kuten Pyeongchangin olympialaiset osoittavat. Pesäpallon kohdalla Suvanto korostaa yhteisöllisyyden merkitystä ja kasvatuksellista roolia.

– Pesäpalloa voivat myös hyvin harrastaa niin pojat kuin tytötkin yhdessä tai erikseen. Näin pelillä on mielestäni merkittävä kasvatuksellinen sukupuolten tasa-arvoa korostava elementti. Koska pesäpallo toimii työkaluna sosiaalisten kontaktien ja yhteisöllisyyden vahvistamisessa paikallistasolla, en näe esteitä sen toimivuuteen vastaavasti myös kansainvälisesti.

Turussa viime vuonna pelattuun turnaukseen osallistui 16 joukkuetta seitsemästä maasta. Kautta aikain kymmenes turnaus pelataan Intiassa 2019.

– Kun saamme rekisteröityä kansallisen pesäpalloliittomme ja saamme Nepalin olympiakomitean hyväksynnän, pystymme helpommin osallistumaan kansainvälisiin kilpailuihin, kuten World Cupiin. Toimintaa ja turnauksia kuitenkin tarvitaan. Jos meillä on vain yksi (maan sisäinen) mestaruusturnaus, se ei hyödytä meitä pitkässä juoksussa, Dahal huomauttaa.

– Apu Suomesta ja muista maista olisi hyvin toivottua. Alkuun tarvitsemme välineitä ja paljon lisää tietotaitoa lajista. Uusien taitojen ja taktisten kuvioiden oppiminen lisäisi pelaajien motivaatiota. Lisäksi tarvitsisimme taloudellista tukea, jotta uusia kouluja ja seuroja saataisiin toimintaan mukaan. Matkustaminen on kallista, Dahal muistuttaa.

Pesäpallo saa kehuja reilun 29 miljoonan asukkaan Nepalissa. Dahal tuntuu olevan tosissaan toiminnan viemisestä eteenpäin.

– Pesäpallo on dynaaminen ja energinen peli, joka sopii niin miehille kuin naisille eri ikäryhmissä – kaikenlaisille ihmisille. Pidän pesäpalloa jännittävämpänä ja aktiivisempana pelinä kuin baseballia tai softballia.

– Pesäpallolla on Nepalissa paljon mahdollisuuksia, jos teemme kovasti töitä ja kehitämme taktista osaamistamme, teknisiä taitoja sekä sääntöjen omaksumista. Pesäpalloa pitää esittää mukaan koulujen ohjelmaan, saada nuoria toimintaan ja järjestää heille harjoitusleirejä. Lajia pitää levittää laajemmalle eri puolille maata.

Suurlähettiläs Suvanto pitää realistisena pesäpallon laajenemista Nepalissa, mutta muistuttaa resurssien merkityksestä.

– Lajin tulevaisuus ja leviäminen Nepalissa on paljolti resursseista kiinni, sekä välineet että kilpailumatkat ja leiritoiminta maksavat. Uskon kuitenkin lajin leviämiseen Nepalissa, kunhan se saadaan koulujen opetusohjelmiin mukaan. Juurtuakseen Nepaliin laji tarvitsee kuitenkin sekä taloudellista että valmennukseen liittyvää tukea, jota ei välttämättä löydy Nepalin omista varsin rajallisista resursseista.

– Suomikuvan vahvistajana pesäpallon alkutaival Nepalissa on kuitenkin jo nyt toiminut mallikkaasti, Suvanto kiittelee.

Mikä Nepal?

  • Pääkaupunki: Kathmandu, 1,183 miljoonaa asukasta
  • Kansainvälinen lentokenttä: Tribhuvan, Kathmandu (KTM)
  • Asukkaita 29 384 297 (heinäkuu 2017)
  • Pinta-ala 147 181 km²
  • Rajanaapurit Intia ja Kiina
  • Väestö: Yli 125 erilaista etnistä ryhmää
  • Kieli: Virallinen kieli on nepali, äidinkielenä maassa puhutaan 123 eri kieltä
  • Uskonto: Hinduja 81,3 %
  • Vuoret: Maan alueella sijaitsee kahdeksan maailman kymmenestä korkeimmasta huipusta, kuten Mount Everest (1.) ja Kanchenjunga (3.)
  • Luonnonilmiöt: Luonnonmullistukset ovat tavallisia. Nepal elää jatkuvan maanjäristysuhan alla. Huhtikuun lopulla 2015 maata ravisteli 7,8 magnitudin järistys, voimakkain sitten vuoden 1934.
  • Erikoista: Lento-onnettomuuteen joutuminen on epätodennäköistä, mutta Nepalin lentokentät kuuluvat maailman vaarallisimpiin. Lyhyet kiitoradat on usein jouduttu rakentamaan rinteiden väliin.
  • Matkustusvinkki: Nepal kuuluu useimpien reissaajien (vähintään) kerran elämässä -listalle. Luonnonkaunis maa tarjoaa erityisesti seikkailunjanoisille matkaajille vaikuttavia elämyksiä, joita ei muualla pysty kokemaan.

    Lähde: CIA World Factbook

Aiheesta lisää

Uutinen aiheesta Suomen Nepalin-suurlähetystön sivuilla

Juha Antikaisen kuvagalleria Nepalista

Video: Näin pelattiin pesäpalloa Hyderabadissa syksyllä

Intian pesäpallon tarina (pdf)

Narender Kumar, intialainen pelaaja Suomen pesäpallosarjoissa

¨