Jukka Latvala Koskenkorvan pelinjohtajaksi

Jukka Latvala palasi pelikentille vielä viime kesänä.

Uutiset

Jukka Latvala Koskenkorvan pelinjohtajaksi9.2.2018

Koskenkorvan Urheilijat kiinnitti seuraikonin pelipäällikökseen.

Koskenkorvan Urheilijoiden superpesisjoukkueen uutena pelinjohtajana toimii tulevalla kaudella Jukka Latvala, joka korvaa tehtävässä Lapuan Virkiän naisjoukkueen komentoonsa ottaneen Tomi Niskasen. Latvalan aisaparina KoU:n kakkospelinjohtajana nähdään ensi kesänä Sami Karjala

Superpesiksessä lähes 20-vuotisen pelaajauran tehnyt Latvala palasi menneellä kaudella Itä-Suomen visiitin jälkeen kotikonnuilleen, sillä mies nähtiin Koskenkorvalla jokeripaidassa. Tätä ennen hän ehti toimia Kiteellä pelinjohtajana, joten vastuu ei paina olkapäillä nyt ensimmäistä kertaa. 

- Sopimus kattaa lähtökohtaisesti tämän vuoden, mutta kesällä tarkastellaan tilannetta eteenpäin. Seuralla on käynnissä viiden vuoden projekti, joka on nyt rakennusvaiheessa. Tavoitteena on edetä kahdeksan joukkoon runkosarjassa, Latvala toteaa. 

Pelinjohtajan mukaan joukkueen runko on pysynyt kasassa kokeneiden Antti Kuusiston, Veli-Pekka Yli-Hirvelän ja Juho Toivolan myötä. Uusia kasvoja ovat Kouvolasta lainalle saapuva Eero Kuitunen, Halsuan Toivon kasvatti Otto Kauppinen sekä Jymy-Jusseja aiemmin edustanut Markus Hallasuo

- Silmät ja korvat pidetään koko ajan auki, mutta tällä hetkellä joukkue on tässä. Kaikki pelaajat ovat kunnossa, eikä mitään terveyshuolia ole, Latvala jatkaa. 

Lue lisää:
Koskenkorvan Urheilijoiden nettisivut

¨