Ykköspesiskausi käyntiin kesäkuun alussa – otteluohjelmat julki!
Miesten ja naisten Ykköspesiksen uudet otteluohjelmat on julkaistu. Otteluohjelmiin ja sarjajärjestelmiin jouduttiin tekemään muutoksia koronaviruspandemian aiheuttaman poikkeustilanteen vuoksi.
Puijon Pesis Kuopiosta ylsi viime kaudella miesten superpesiskarsintaan asti. Kuva: Saimi Airaksinen. Ⓒ Saimi Airaksinen / Saimi Airaksinen
Miesten Ykköspesiksessä pelataan kaksinkertainen runkosarja, joka käynnistyy neljän ottelun voimin keskiviikkona 3. kesäkuuta. Naisten Ykköspesisjoukkueet on jaettu kahteen kahdeksan joukkueen lohkoon ja kausi alkaa vastaavasti 3.6. Runkosarjassa kohdataan ainoastaan oman lohkon joukkueet sekä kotona että vieraskentällä.
Miesten Ykköspesiksessä runkosarjan voittaja ja nousijajoukkue Superpesikseen kaudelle 2021 ratkeaa viimeistään päätösotteluissa sunnuntaina 23. elokuuta. Neljä seuraavaa jatkavat sarjan sisäisiin välieriin. Naisten puolella runkosarja huipentuu 5. elokuuta ja kahdeksan parasta etenevät puolivälieriin, jotka pelataan ristikkäin lohkojen välillä.
Ykköspesiksen otteluohjelmat ja sarjajärjestelmät 2020
Oikeudet muutoksiin pidätetään.