Laatua Pesiksen Tähtiseuroissa
Tähtiseuraksi pääsee Olympiakomitean, lajiliiton ja liikunnan aluejärjestön laatukriteerit täyttävä seura.
Tähtiseura-ohjelma on Olympiakomitean, lajiliittojen ja aluejärjestöjen laatuohjelma, joka kehittää ja tukee seuratoimintaa. Tähtimerkki on Olympiakomitean ja lajiliiton myöntämä tunnus urheiluseuralle, joka täyttää määritetyt laatutekijät kohderyhmänsä osalta. Osa-alueita on kolme: lapset ja nuoret, aikuiset sekä huippu-urheilijat.
Tähtiseura-verkkopalvelussa urheiluseurat voivat tehdä omaa kehittämistyötään itsenäisesti ja vuorovaikutteisesti lajiliiton tai aluejärjestön seurakehittäjien kanssa. Palvelua käytetään myös Tähtimerkin auditointiprosessin osana. Palvelu on avoin kaikille urheiluseuran kehittämisestä kiinnostuneille tahoille.
Meidän seurasta Tähtiseura?
Suomen Pesäpalloliitto on yksi Olympiakomitean jäsenliitoista. Näin ollen kaikki laadun kehittämisestä kiinnostuneet Pesäpalloliiton jäsenseurat tai jäsenseurojen lajijaostot voivat ilmoittautua mukaan Tähtiseura-ohjelmaan.
Pohtikaa seurassanne kehitystarpeita ja perustakaa 3–5 hengen kehittämistiimi, jonka tavoitteena on viedä seuran kehittämispolkua eteenpäin sekä innostaa myös muita mukaan. Voitte hyödyntää Tähtiseura-ohjelman Tiimiharjoitukset-työkalua tiimin muodostamisessa.
Valitkaa seurassa osa-alue(et), joita haluatte lähteä kehittämään. Osa-alueita ovat Pesäpalloliiton osalta lapset ja nuoret tai aikuiset. Huippu-urheilun osa aluetta ei tällä hetkellä ole pesäpallossa valittavana. Käsitelkää asia seuranne hallituksessa/johtokunnassa, joka tekee päätöksen kehittämispolulle lähtemisestä ja valittavista kehityspolun osa-alueista eli Tähtimerkin tavoittelusta. Kirjatkaa päätöspäivä muistiin, sillä se tarvitaan verkkopalvelussa.
Tehkää suunnitelma ja aikataulu kehittämisprosessin etenemisestä.
Liittykää Tähtiseura-verkkopalveluun ja tutustukaa tarkoin ohjeisiin.
Kehittämistyö sisältää itsearviointia. Arviointia tehdään yhdessä vuorovaikutuksessa seuran lajiliiton ja/tai aluejärjestön seurakehittäjän kanssa.
Lisätietoa: Olympiakomitea
Pesäpallon tähtiseurat
Espoon Pesis (lapset ja nuoret)
Fera, Rauma (lapset ja nuoret)
Haapajärven Pesä-Kiilat (lapset ja nuoret)
Oulun Lippo Juniorit (lapset ja nuoret)
Pattijoen Urheilijat Juniorit, Raahe (lapset ja nuoret)
Pesäkarhut, Pori (lapset ja nuoret, aikuiset)
Pöytyän Urheilijat (lapset ja nuoret)
Roihu, Helsinki (lapset ja nuoret)
Ruoveden Pirkat (lapset ja nuoret)
Siilinjärven Pesis (lapset ja nuoret)
Sotkamon Jymy-Pesis (lapset ja nuoret)
Ulvilan Pesä-Veikot (lapset ja nuoret)
Vimpelin Veto (lapset ja nuoret)
Lisätietoja
Marko Heikkinen
Kehityskoordinaattori
Seuratoiminnan kehittäminen | Aikuisten harrastepesiksen kehittäminen | Suuret kaupungit -strategia | Tähtiseura-ohjelma | Leirituutori