Viipurissa helmikuussa 1924 syntynyt Erkki ”Pulla” Heikkilä oli ammatiltaan liikunnanopettaja, mutta teki erittäin laajan uran pesäpalloilun parissa useissa tehtävissä pelaajasta taktiikoiden ja sääntöjen kehittäjäksi.

Heikkilä oli myös olympiaurheilija. Hän kuului Suomen maahockeymaajoukkueeseen Helsingin olympiakisoissa 1952. Maahockeyssa Heikkilä oli kaksinkertainen SM-mitalisti Torpan Pojissa. Pesäpalloa Heikkilä pelasi kuusi kautta SM-sarjassa, muttei saavuttanut mitaleita. Itä–Länteen hänet kuitenkin valittiin kolmesti, ja jokaisella kaudella suomensarjasta!

Heikkilä oli lisäksi SM-mitalisti pöytätenniksessä, jossa saavutti nelinpelin SM-pronssia 1948.

Heikkilän merkittävimmäksi keksinnöksi pesäpalloilussa kerrotaan neljän pelaajan polttolinjan kehittämisen. Uudella ulkopelin sijoittelulla voitettiin kokeiluluontoisesti ennakolta paljon vahvempi vastustaja maakuntacupin ottelussa ilmeisesti vuonna 1958. Aiemmin polttolinjalla oli yksi polttaja ja kaksi pesävahtia. Heidän takanaan pelasivat varavahdit, kun takana oli puolestaan vain yksi koppari. Polttolinjan tukkiminen yllätti tappion kokeneen vastustajan.

– Pulla kuuluu ehdottomasti kaikkien aikojen parhaiden pelinjohtajien listoille. Hän mursi vanhan kopparijärjestelmän. Hän oli kova taktikko, kuvailee varmasti samalle kärkipelinjohtajien listalle kuuluva Aulis Paski.

Elämä vei Inkeroisissa (nykyistä Kouvolaa) ylioppilaaksi 1943 kirjoittanutta Heikkilää laajasti ympäri Suomen. Hän opiskeli liikunnanopettajaksi Helsingissä. Työuralle mahtuu myös toimiminen urheilutoimittajana Uusi Suomi -lehdessä.

Heikkilä meni vuonna 1950 Helsingissä naimisiin Pirkon (os. Lahtinen) kanssa. Molemmat olivat liikunnanopettajia. Työpaikan löytäminen samalta paikkakunnalta molemmille ei ollut helppoa.

Parkanossa jumppamaikkana työskennellyt Heikkilä pelasi viimeisen kautensa pääsarjatasolla 1957 Harjavallan Jymyssä. Samana vuonna hänet palkittiin Vuoden tuomarina. Ei ole aivan tavatonta, että uusissa nousevissa urheilulajeissa samat henkilöt toimivat samaan aikaan sekä pelaajina että tuomareina. Melkoisen hattutempun täydensi se, että Heikkilä toimi kesällä 1957 myös pelinjohtajana, Liitto–Lehdistö-ottelussa.

– Opettajana Pulla ei lajivalinnoissa kaihtanut mieltymyksiään. Hänet pöytätenniksessä tai kuulantyönnössä voittanut sai kympin todistukseen. Kuulan osalta sen taisi todistaa Parkanossa Erkki Rajala, muistelee kirjassa Kolmen konkarin kopittelua asiasta kertova Seppo Paavola.

Heikkilä oli Pesäpalloliiton liittokouluttajana 1948–70, joista pääkouluttajana 1958–70. Hän oli Oulun Lipon pelinjohtaja 1965–70, Puna-Mustien viuhkassa 1971–72 ja vielä osan kautta Hyvinkään Tahkon pelinjohtaja 1973.

Muutosta Ouluun kertoo Heikkilöiden tytär Leena Kuure.

– Äidin mukaan motiivi pohjoiseen lähdölle 1965 oli se, että lapset alkoivat lähestyä lukioikää ja opiskeluaikoja. He ajattelivat, että olisi hyvä asua yliopistopaikkakunnalla. Isä oli saanut kuuman vinkin, että seminaarit tullaan yhdistämään yliopistoihin. Jos siinä yhteydessä jää ilman virkaa, on olemassa laki, joka takaa vastaavan tehtävän muualta, ja tehtävä pitää löytyä myös puolisolle. Raahen seminaarissa aukesi lehtoraatti. Koska Raahesta ei löytynyt sopivaa asuntoa, muutimme Ouluun, josta äitikin sai viran.

– Isä ajoi päivittäin edestakaisin 72 kilometriä suuntaansa. Siinä hän sai soveltaa niitä oppeja, jotka oli saanut kaveriltaan, formulakuskilta, joka ajokorttia varten oli opettanut häntä aikanaan. Isä tunnettiin perheessä aika siekailemattomana ajajana, joskin siitä huolimatta turvallisena.

– Raahen seminaari lopetettiin toiminnan siirryttyä yliopistoon. ”Ekille” tarjottiin virkaa joko Helsingin opettajankoulutuslaitokselta tai Turun normaalikoulusta. Perhe siirtyi Turkuun 1971, sanoo Ouluun opiskelemaan jäänyt Leena.

Eki oli sukulaisten käyttämä lempinimi Erkki Heikkilästä.

– Kuljettiin pesäpallo-otteluissa mukana lapsesta asti. Vimpelissä oli kerran tiukka paikka, kun isä oli tuomaroimassa. Hän lähetti jonkun tutun ennen pelin loppua sanomaan meille lapsille katsomoon, että pelin jälkeen meidän pitää mennä heti autolle. Siellä odotettiin sitten, kun isä tuli vanavedessään raivoa puhkuva väkijoukko ja päästiin vaivoin autolla lähtemään.

– Nuo pelireissut olivat meille tosi jänniä ja mukavia. Palatessa tuomarointimatkoilta aina välillä pysähdyttiin tauolle huoltoasemalle – pesäpallopitäjissä ihmiset tunnistivat ja supisivat, että ”se on Pulla Heikkilä”.

Heikkilä nimettiin Vuoden tuomariksi uudelleen 1960. Pelinjohtajana hänen kerrotaan kiistelleen usein tuomariston kanssa tulkinnoista.

Joskus väittely loppui Heikkilän toteamukseen: Tiedän tämän, koska olen tämän sääntöpykälän tehnyt!

Monen muun ansiomitalin jatkeeksi Erkki Heikkilä sai 1974 opetusministeriön myöntämän Suomen urheilun kultaisen ansioristin.

Mutta mistä se lempinimi Pulla mahtoi tulla? Luontaisin selitys olisi se, että Erkki Heikkilän isällä Uunolla oli Viipurissa leipomo.

Lempinimi oli ainakin pesäpalloilussa tarpeen. SM-sarjaa on pelannut samoihin aikoihin kaksi muutakin Erkki Heikkilää. Toinen heistä edusti Vimpelin Vetoa 1950- ja Vaasan Mailaa 1960-luvulla. Syvärillä sodassa 1941 menehtynyt Erkki Heikkilä pelasi Helsingin Pallonlyöjien SM-kultaa 1938 voittaneessa joukkueessa.

ERKKI ”PULLA” HEIKKILÄ

  • Syntynyt 13.2.1924 Viipurissa ja kuollut 22.11.2000 Turussa
  • Seurat pelaajauralla: Pääsarjassa kasvattajaseuransa Puna-Mustat (1950 ja 1956), myös helsinkiläinen Hukat (1945–47) ja Harjavallan Jymy (1957) sekä maakuntasarjassa Parkanon Urheilijat
  • Pääsarjassa (noihin aikoihin pelattiin vain runkosarjaa) 75 ottelua, 2+33 lyötyä ja 26 tuotua juoksua
  • Pelannut kolme Itä–Länttä, joihin tuli kaikkiin valituksin suomensarjasta (silloin toiseksi korkein sarjataso), 1948 Hukista ja 1952–53 PuMusta
  • Pelinjohtajana pääsarjassa Oulun Lipossa 1965–70, Puna-Mustissa 1971–72 ja Hyvinkään Tahkossa 1973
  • Itä–Lännessä 11 kertaa Lännen pelinjohtajana
  • Pesäpalloliiton pääkouluttaja 1958–70

Pesäpallon kunniagallerian jäsen numero 28, Erkki Heikkilä