Jääkiekkoilussa käytetään vitsinä määritelmää ettei kautta ilman maalia. Pesäpalloilija Marita Karhunen pelasi vuonna 1975 alkaneella pääsarjaurallaan 18 kautta. Kuudella kaudella hänen runkosarjan pelimääränsä ei ylittänyt edes kymmentä ottelua, mutta Karhusen kohdalla on totta ilmaus ei kautta ilman kunnaria.
Muutakin menestystä tuli. Karhunen voitti neljä Suomen mestaruutta, jotka tulivat kuuden peräkkäisen kauden sisällä kolmessa seurassa. Karhunen valittiin peräti kolmesti Vuoden naispesäpalloilijaksi. Vuoden parhaan pelaajan tilastoissa Karhunen löytyy kuusikon joukosta, johon kuuluvat lisäksi Tuula Rantanen (valittu kuusi kertaa), Katja Saari (neljä) sekä Riikka Sallinen, Tuula Salonen ja Emma Körkkö (kolme).
– Ne joukkueet olivat aika hampaattomia ilman kakkospolttaja Marita Karhusta. Joukkueeni pelaajien oli ihan turha hakata palloa sinne kakkospuolelle, vaikka kolmospuoli olikin naisitettu tiukemmin Karhusen pelatessa isoa tonttia. Hän oli aikansa naispelaajista ihan ykkönen, kovakätinen heittäjä ja muutenkin kova täti, korostaa Karhusen usein vastustajan pelinjohtajana kohdannut Ali Lindström.
Osuuko määritelmä kohdalleen, Marita Karhunen?
– Kai se pitää paikkansa. Olen aina ollut aika pedantti.
Karhunen debytoi pääsarjassa kasvattajaseurassaan Riihimäen Pallonlyöjissä kesällä 1975. Siirto heti seuraavaksi kaudeksi Tahkoon toi Hyvinkäällä neljä peräkkäistä kautta mitalipeleissä.
Vaikka Tahko voitti ensimmäisenä hyvinkääläisjoukkueena juuri ennen seuran miehiä Suomen mestaruuden 1979, Karhunen palasi RPL:n väreihin. Kotikaupungissa mestaruusputki venyi kolmen kesän mittaiseksi.
Karhunen edusti Mansen Pesäpalloa kuusi kautta 1983–88 saavuttaen mestaruuden ja kaksi himmeämpää mitalia myös Pirkanmaalla. Uran lopuksi hän pelasi vielä useamman vuoden Tahkossa. Viimeiseksi kesäksi pääsarjassa jäi 1993.
– Tahkossa se oli lopuksi oikeastaan jäähdyttelyä. Ensimmäinen mestaruus on aina jotenkin lämmittävin. Yleensäkin siihen aikaan olimme moniosaajia. Peli ei ollut niin roolitettua kuin nykyisin. Kentätkin olivat yllätyksellisiä.
Karhunen viittaa sanoillaan kuoppaisiin hiekkakenttiin ja aikaan ennen jokerisääntöä. Keihästäkin yli 50 metriä heittänyt Karhunen oli kovakätinen polttaja, mutta myös yleispelaaja niin sisällä kuin ulkona.
– Ehdin pelata ykkösvahtina, kopparina ja lukkarinakin. Hihassa oli välillä ykkönen, vaikkakin pääasiassa nelonen tai vitonen.
Naisten Mestarit–Muu Suomi -otteluita pelattiin vuosina 1977–86. Marita Karhunen oli mukana niissä kaikissa, neljästi mestarina ja kuudesti Muun Suomen tähdistöön valittuna. Hänet palkittiin ottelussa joka vuosi, viidesti joukkueensa parhaana.
Saavutusten lista on liki läkähdyttävä. Tusina Itä–Länttä ja kuusi yleensäkin ensimmäistä Liitto–Lehdistöä tulivat putkeen. Naisten kärkilyöntejä alettiin tilastoida 1981. Seitsemän ensimmäisen kauden aikana Karhunen oli peräti kuudesti tilastokakkonen. Uran neljäs mestaruus Mansessa kaudella 1984 kuorruttui lyöjäkuningattaruudella.
– Teräsputken jatkeena olleen muoviputken päälle asetettua palloa hakattiin Valvillan tehdashallissa Hyvinkäällä tuhansia kertoja talvessa pressuun. Talven lyöntiharjoittelun kokonaismäärätavoite oli 10 000 lyöntiä, Karhunen muistelee.
Ei pesäpalloilu silti ollut Karhuselle automaattinen lajivalinta, vaikka matkaa kotiovelta Piikinmäen legendaariselle kentälle oli vain 300 metriä.
– Olisin halunnut olla moniottelija tai pelata tennistä, mutta kumpaankaan ei ollut Riihimäellä oikein hyviä mahdollisuuksia. Kaikki kumpusi liikunnallisesta lapsuudesta. Paljon hiihdettiin ja poikien kanssa pelattiin jääkiekkoa. Järjestettiin ja osallistuttiin paljasjalkajuoksukisoihin. Harrastettiin useita yleisurheilulajeja. Pesäpalloilu alkoi tosissaan, kun naisten pesis aloitettiin Riihimäellä 1970. Monen idolina ollut miesten pääsarjapelaaja Rauli Rapo oli aluksi mukana valmennuksessa.
Useamman riihimäkeläisen pesäpalloilijan tapaan Karhusellakin on käsipallotaustaa, kahteen naisten SM-pronssiin huipentuen.
– Ei meillä mitään sisarusten nokittelua ollut. Marita oli parempi, menestyneempi pesäpalloilija.
Äitimme pelasi pesäpalloa Tervakoskella ja enomme Aarre Ventola Lahden Mailaveikoissa SM-sarjassa, kertoo myös pääsarjatasolla pesäpalloillut pikkuveli Markku Karhunen.
Yleisurheilusta tuli peliuran jälkeen Marita Karhusen laji, valmentajana. Hänen poikansa Miika Mäkinen ponnisti 2017 Seinäjoella pituushypyn SM-kisoissa seitsemänneksi. Yhä äitinsä valmennuksessa oleva 27-vuotias Miika on hypännyt parhaimmallaan tuloksen 745.
– Tykkään ottaa asioista selvää ja etsiä tutkimuspohjaista tietoa, kuvailee Hämeenlinnassa Kanta-Hämeen keskussairaalassa fysioterapeuttina työskentelevä Marita Karhunen.
Marita Karhunen nimettiin pesäpalloilun kunniagalleriaan viime kesänä.
MARITA KARHUNEN
- Syntynyt 25.2.1958
- Seurat pelaajauralla: Riihimäen Pallonlyöjät, Hyvinkään Tahko ja tamperelainen Mansen Pesäpallo.
- Pääsarjassa jatkosarjoineen 18 kautta, 316 ottelua, 62+452 lyötyä ja 433 tuotua juoksua
- Vuoden naispesäpalloilija 1979, 1981 ja 1983
- Lyöjäkuningatar 1984 Mansessa lyötyään 18 ottelussa 8+45 juoksua
- Neljä Suomen mestaruutta ja kolme SM-pronssia
- Pelannut 12 peräkkäistä Itä–Länttä vuosina 1976–87 ja naisten kuusi ensimmäistä Liitto–Lehdistöä vuosina 1983–88
