Kempeleen Kiri ja Fera Raumalta pelaavat B-tyttöjen Suomen mestaruudesta
Tyttöjen superpesiskausi huipentuu mitaliotteluihin ensi viikolla. Loppuottelussa ovat vastakkain seurahistoriansa ensimmäistä ikäluokan Suomen mestaruutta tavoitteleva Kempeleen Kiri sekä kahden hopeakauden jälkeen mitalin värin kirkastamaan pyrkivä Fera Raumalta. Pronssista pelaavat Hämeenkyrön Räpsä ja Muhoksen Pallo-Salamat.
Feran Elisa Pauna syöksyy – riittääkö liuku Suomen mestaruuteen asti vai millainen pohjoisen puhuri iskee Kempeleestä? Kuva: Pekka Tuominen.
Kempeleen Kirin ja Feran osalta kausi on kulkenut hyvin erilaisia reittejä. Kempele pelasi ykköseksi alku- ja jatkolohkoissaan sekä selvitti puolivälierä- ja välieräsarjansa suoraan voitoin 2-0. Voittokulku on toistaiseksi pysäytetty vain kahdesti jatkolohkossa, Lapualla ja Muhoksella.
– Talvella olimme hallissa jo SM-hopealla, joten kyllä tämä on haaveena ollut. Mitään ei kuitenkaan tule peleissä ilmaiseksi, Kempeleen viuhkavelho Jarkko Sillanpää muistutti Kalevan haastattelussa.
Fera sen sijaan on ollut useita kertoja selkä seinää vasten. Tie vei jatkokarsinnasta jatkolohkoon, josta eteenpäinmeno varmistui vasta päätöskierroksen voitolla vieraskentällä Helsingissä. Puolivälierissä Lapuan Virkiä voitti avauksen, mutta Fera piti pintansa kahdessa seuraavassa kohtaamisessa.
– Ovat nämä kovia tyttöjä, ällisteli Fera-luotsi Marko Lomppi Länsi-Suomi-lehdelle.
Välieräsarjan katkaisu suoraan kahdessa ottelussa Hämeenkyrön Räpsää vastaan lienee silti joukkueelle helpotus.
Pronssiottelussa kohtaavat Hämeenkyrö ja Muhos, joista kumpikaan ei ole aiemmin seurahistoriassaan voittanut B-tyttöjen SM-mitalia. Sekä kulta- että pronssimitalit vie kahdella voitolla.
Tyttöjen Superpesiksen mitaliotteluiden aikataulut vahvistetaan sarjan otteluohjelmiin pian.
Tyttöjen Superpesiksen pudotuspelien ottelutulokset ja tilastot