Pesis 100 -vieraskirja

Oli lämmin kevätpäivä, ja liikuntatunnilla oli luvassa pesäpalloa. Kävelin mielissäni kohti urheilukentän viheriötä (hiekkakenttää ei ollut), koska pidin pesiksestä, vaikka en lyö kovaa enkä heitä pitkälle. Juoksemisenikin on keskinkertaista.

Olin unohtanut vahingossa lenkkarit kotiin, joten päätin pelata paljain jaloin. Jotenkin se lämpöinen, vakaa nurmikko jalan alla ja aurinko pistivät hyvälle tuulelle. Minut laitettiin ykköspesälle, ja joka kerta pallo napsahti hanskaani ja poltin tehokkaasti väkeä. Olin ihmeellisen vireessä ja tarkka.

Tunnin lopuksi opettaja vaati, että minun on tultava pelaamaan koulujenväliseen otteluun.

Ottelupäivänä oli pilvistä ja hiekkakenttä, jalassa lenkkarit. En saanut yhtäkään koppia. Kompuroin ja paloin.

Minua ei pyydetty toiste mukaan otteluihin.

Muistoihini on piirtynyt Pesäpalloliitossa työskentelevän ystäväni hauska kertomus Pesäpalloliiton illanvietosta pesäpallon maailmancupin alla vuonna 2019. Illanvietossa kisoihin lähtevä delegaatio suunnitteli lähinnä pitävänsä hauskaa kisapaikalla, mutta delegaation mystiselle jäsenelle ”Upille” annettiin tehtäväksi maalata kentät.

Kenttien maalaamisen lisäksi turnaus oli suomalaisittain menestys — 3 kultamitalia. Never forget!

Ala-asteen parhaimpiin liikuntatunteihin kuului pesäpallo!

Minusta ykköspesis on penkkiurheilijan parasta viihdettä, yllättäviä tapahtumia sattuu jatkuvasti.

Paras hetki oli se, kun Roihuttaret nousivat superpesikseen voittamalla ratkaisevan ottelun vieraskentällä (seurasin ottelua pesislivestä).

Lähes uskomattominta oli puolestaan se, kun Roihuvuoren pesäpallostadionille rakennettiin uusi katsomorakennelma.

Terveiset lajia seuraaville ja onnittelut 100-vuotiaalle pesäpallolle.

Vuotta vaille puolet tuosta ajasta palvellut PPL:a jollakin tasolla. Minulle sydämen asiana ollut pesiskoulut, leirit ja lasten ja nuorten toiminta. Onnea, onnea!

Pesäpallopiireistä on saatu paljon uusia ystäviä.