Uutinen

Valtakunnallinen Lady-Pesis-turnaus pelattiin ensimmäistä kertaa Jyväskylässä

Valtakunnallinen Lady-Pesis-turnaus on saavuttanut niin suuren suosion, että perinteisen Turun turnauksen lisäksi pelattiin tänä vuonna myös Jyväskylässä.

Jyväskylän Valopilkut olivat pukeutuneet Euroviisu-henkisesti!§.

10.9.2024

harrastepesis
Lady-Pesis

Valtakunnallinen Lady-Pesis-turnaus on pelattu perinteisesti Turussa syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Turnauksen suosio on ollut suurta ja vuodesta toiseen turnaus on täyttynyt hyvin nopeasti. Tästä suosiosta johtuen Lady-Pesis-turnauksia järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa kaksi.

Toinen turnaus pelattiin Jyväskylässä yksipäiväisenä lauantaina 7. syyskuuta. Jyväskylän turnaukseen osallistui yhteensä 10 joukkuetta, jotka pelasivat kahdessa eri sarjassa, Höntsät (leikkimielisille) ja Hyperhöntsät (todella leikkimielisille), yhteensä 15 peliä päivän aikana.

Manse PP:n hippijoukkue saapui Lady-Pesis-turnaukseen Tampereelta!.

Turnaukseen osallistui joukkueita järjestäjäpaikkakunnalta Jyväskylästä sekä Tampereelta, Lappajärveltä, Vimpelistä, Kuopiosta, Viinijärveltä, Joensuusta ja Varkaudesta. Turnauksessa saatiin nauttia erityisen hyvästä säästä, kun lämpötila pysyi koko päivän ajan lähes hellelukemissa. Sään lisäksi joukkueet pääsivät nauttimaan pelaamisesta ensiluokkaisissa olosuhteissa, sillä turnauksen ottelut pelattiin Hippoksen pesäpallostadionilla sekä Koskenharjun pesäpallokentällä. Kiitosta joukkueilta tuli kenttien lisäksi tuomareista sekä otteluiden kuuluttajista – kuultiinpa Hippoksella päivän ajan myös Kirittärien peleistä tuttu kuuluttajaääni.

Turnauksessa järjestettiin Turun turnauksen tavoin pukukilpailu, jossa palkittiin kolme joukkuetta: Windows95Maneiksi pukeutuneet Valopilkut Jyväskylästä, Manse PP:n hippijoukkue sekä Savonjoen Uimaseura Vimpelistä.

Savonjoen Uimaseuralla Vimpelistä tuntuu olevan useamman lajin erikoisosaamista.

Lisää kuvia sekä Turun että Jyväskylän Lady-Pesis-turnauksista löytyy Pesäpalloliiton kuvagallerioista.

Etkö löytänyt etsimääsi?