Seuraseminaari Jyväskylässä – ilmoittaudu maksutta torstaihin mennessä!
Pesäpallon seuraseminaari kokoontuu Jyväskylässä (Original Sokos Hotel Alexandra) lauantaina 2. marraskuuta. Seminaari on ensimmäinen osa isompaa keskustelua koskien lajin tulevaisuutta ja kehitystyötä sitä kohti.
Katsomot täyttyivät Tenavaleirin leiriottelussa heinäkuussa 2024. Ⓒ Linnea Laatikainen / Linnea Laatikainen
Osallistujille tuodaan tilaisuuteen tutkittua tietoa, jonka pohjalta käydään keskustelua sekä koko lajin että seuratoiminnan kehittämisen tulevaisuuden suunnista. Päivän aikana tutustutaan viimeisimpään tutkimustietoon ja lisätään ymmärrystä koko pesäpalloliikkeen suunnasta strategian mukaisesti. Samalla osallistujat saavat konkreettista apua ja tukea seuratyöhön.
Pienryhmätoiminnan tavoitteena on kuulla näkemyksiä nykytilanteen kehittämisestä sekä päästä keskustelemaan tulevaisuuden linjauksista. Tilaisuuteen osallistuminen on seurojen edustajille maksutonta.
Huom, nuori vaikuttaja! Erasmus+-hankkeen mukainen nuoret vaikuttajat -hanke on käynnissä. 15-25-vuotias saa seuratoiminnan kehittämiseen veloituksetta seminaarin, matkakulut sekä hotellimajoituksen.
Ilmoittaudu ja ilmoita seurasi edustajat tilaisuuteen verkkolomakkeella ylihuomiseen torstaihin 17.10. mennessä. Tilaisuuden ohjelma ja tarkemmat tiedot löytyvät tapahtumasivulta.