Pesiskynä-blogi: Pelisääntöpilottien palautteet avartavat – tapoja jatkaa pohditaan yhdessä

1            Teoreettinen viitekehys taitojen oppimiseen

Ekologinen psykologia ja ekologinen dynamiikka tarjoavat viitekehyksen, jossa pelaaja nähdään aktiivisena toimijana oppien vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Taitojen oppiminen ei ole pelkästään sisäisten mallien rakentamista, vaan jatkuvaa sopeutumista ja reagointia muuttuvissa pelitilanteissa. Taitava pelaaja ei toista liikettä vaan ratkaisee ongelmia ympäristön ja tehtävän vaatimalla tavalla. Parhaimmillaan affordanssit – eli ympäristön tarjoamat toiminnan mahdollisuudet ohjaavat pelaajan päätöksentekoa ja toimintaa. Valmentajan tehtävänä on luoda harjoitusympäristöjä, joissa nämä affordanssit tulevat näkyviksi ja pelaaja oppii tunnistamaan ja hyödyntämään niitä. Puhutaan täten siis edustavasta mallinnuksesta, jossa peli on lähtökohta, harjoitteiden tarjoama avaininformaatio peliä simuloiva ja harjoittelun toiminnot siis samanlaisia kuin pelissä. [1][2]

Epälineaarinen pedagogiikka ja rajoiteperusteinen valmennusmenetelmä (CLA – Constraints Led Approach) korostavat yksilöllisiä oppimispolkuja. Harjoituksissa ei pyritä toistamaan yhtä oikeaa suoritustapaa, vaan luodaan tilanteita, joissa pelaaja joutuu ratkaisemaan ongelmia ja tekemään päätöksiä. Tämä tukee ennakoivaa prosessointia: aivot eivät vain reagoi, vaan ne ennustavat tulevaa ja päivittävät sisäisiä mallejaan kokemusten perusteella. Oppiminen tapahtuu, kun ennuste ja todellisuus eivät kohtaa. Differentiaalioppiminen – eli vaihtelun hyödyntäminen harjoittelussa – auttaa pelaajaa puolestaan kehittämään joustavia ja kestäviä taitoja, jotka siirtyvät paremmin pelitilanteisiin.  [3][4][5][6]

Tällä hetkellä yllä olevat viitekehykset ovat valtateorioita, mutta muillakin teorioilla on omat perusteensa ja paikkansa. Esimerkiksi neuvostoliittolaisen psykologin Lev Vygotskin kehittämä Lähikehityksen vyöhykkeen (ZPD) käsite tuo sosiaaliskognitiivisen ulottuvuuden taitojen oppimiseen. Sen mukaan lapsi oppii parhaiten, kun hän saa tukea tehtävissä, joita ei vielä osaa yksin mutta pystyy ratkaisemaan ohjattuna. Tämä tukee ajatusta valmentajan roolista oppimisen mahdollistajana – ei vain ympäristön muokkaajana, vaan myös vuorovaikutuksen ja palautteen antajana. ZPD toisaalta täydentää ekologista mallia korostamalla sosiaalisen tuen merkitystä oppimisessa. [7] K. Anders Ericssonin mukaan asiantuntijuus rakentuu tavoitteellisen, ohjatun ja palautetta sisältävän harjoittelun (deliberate practice) kautta – erityisesti oppimisen alkuvaiheessa, jolloin perusosaaminen kehittyy. [8] Mannerheimin Lastensuojeluliiton näkökulma tuo tärkeän kasvatuksellisen ulottuvuuden taitojen oppimiseen. MLL korostaa, että lapsen oppiminen tapahtuu vuorovaikutuksessa – ei vain fyysisessä ympäristössä, vaan myös emotionaalisessa ja sosiaalisessa kontekstissa. Lapsen kehitysvaihe vaikuttaa siihen, millaista tukea ja ohjausta hän tarvitsee. Thomas Gordonin tunnettu malli korostaa aktiivista kuuntelua, minäviestejä ja yhteistyöhön perustuvaa ongelmanratkaisua. Näiden taitojen avulla valmentaja voi kohdata jokaisen pelaajan yksilönä – tukien hänen kasvuaan, oppimistaan ja osallisuuttaan. [9] [10]

2            Teoriasta käytäntöön

Pelisääntöpilottien ja –muutosten taustalla on oppiminen, oivaltaminen sekä ihmisenä, urheilijana ja pelaajana kasvaminen. Harjoitusympäristöissä on mahdollista luoda pelinomaisia tilanteita, jotka tarjoavat mahdollisuuden oppimiselle.

Kun yhdistämme taitojen oppimisen teorioita käytännön valmennukseen, voimme rakentaa ympäristön, jossa:

• Pelaaja ei toista liikettä, vaan ratkaisee ongelmia.

• Harjoittelu on vaihtelevaa, pelinomaista ja virikkeellistä.

• Valmentaja ei ohjaa jokaista askelta, vaan mahdollistaa oivalluksia.

• Virheet ovat oppimisen ystäviä, ei epäonnistumisia.

• Pelaaja uskaltaa olla luova, rohkea ja oma itsensä.

 Asiat ovat kuitenkin harvoin mustavalkoisia. Mielestäni taitoja on hyvä opettaa varsinkin oppimisen alkuvaiheessa myös kädestä pitäen ja ericssonilaisen tyylin mukaan. Esimerkiksi koukkunäpissä tavoitekohdetta kannattaa siirtää välillä kauemmaksi ja kaaren yli voidaan asettaa pienet aidat, mutta samalla näyttää jaloista lähtevä nosto ja mailan liike vartalon kierron kera. Jokainen oppii ja oivaltaa eri tavalla ja eri aistien kautta. Joku voi sisimmissään tietää, mitä yksittäisessä pelitilanteessa kannattaisi toimia, mutta rohkeus puuttuu ainakin alkuvaiheessa. Toisaalta puhtaat tekniikat ehkäisevät loukkaantumisia ja ovat taloudellisia.

 Kaiken keskiössä on harjoittelu. Sitä, mitä on harjoiteltu, voidaan ennen pitkää pelissä vaatia. Toisaalta sitä ei voi vaatia, mitä ei olla harjoiteltu. Tässäkin on mustan ja valkoisen välissä harmaan sävyjä: tarvitaan toistoja, tarvitaan pelinomaisuutta ja vaihtelua. Toisaalta nämäkään eivät ole toistensa vastakohtia: pienryhmä- ja rastipisteharjoittelulla molemmat ovat helppo yhdistää. Siksi en kannattakaan talviharjoittelussa pelkkää vastaantuloa ja verkkoon lyöntiä tai kesällä kovin paljoon putkeen lyömistä ilman yhteyttä peliin. En kannata myöskään ”pelakkaa poijat” -ajattelua, ellei mukana ole opettamista, tilanteiden läpikäyntiä, palautteen antoa.

 On sitten kyseenalaista, saako ohjatuissa pesäpalloharjoituksissa koskaan riittäviä (mikä on riittävä?) toistomääriä. Pitäisikö meidän valmentajien ennemmin järjestää virikkeellisiä ja mielekkäitä harjoituksia, jotta se motivoisi harjoitteluun omalla ajalla? Pitäisikö keskittyä enemmän pelin opettamiseen ja ”kipinän” roihahtamiseen? Se ei tietenkään tarkoita, että siirtyisimme ”hippaleikkivalmennukseen.” Hyvä harjoitus on yhtä aikaa kehittävä, kuormittava, innostava ja jossa on kova vaatimustaso.

 Toisaalta on viitteitä siitä, että datan kautta valmentaminen hallitsee tänä päivänä välillä liikaakin huippupesiksessä. Pelaavuus eli pelissä tarkoitustenmukaisten pelitekojen valitseminen tässä ja nyt on pesistermein näppituntumalla vaillinaista vuonna 2025. Johtuuko se ylivalmennuksesta vai siitä, että pelaajia ei ole lapsuus- ja nuoruusvaiheessa kasvatettu riittävästi itsenäiseen ajatteluun? Ison tietomäärän syöttäminen voi tällöin tuloksenteon kannalta ollakin perustellumpaa, kuin pelin antaminen pelaajille.
Pelisääntöpilotteja ja -muutoksia tukeva valmennus ja pelinjohto ei ole aina helppoa ja mukavaa. Lasten ja nuorten valmennus on kärsivällisyyslaji par excellence. Mutta se on parhaimmillaan yksilön osallisuutta ja oppimista tukeva - eli lapsen ja nuoren etu. Pahimmillaan lapsi jätetään ikään kuin heitteille. Monella nykylapsella ja -nuorella on lisäksi erilaisia oppimiseen liittyviä tai toiminnallisia haasteita, joita mainittiin myös palautteissa. Leirien valmentajapalavereissakin totesin, että omassa ihannemaailmassani pelisääntöjä ei tarvitsisi rukata, vaan valmentaja osaisi toimia tarkoituksenmukaisella tavalla jokaisen yksilön kanssa. Yhtä kaikki, pesäpallovalmentamista ja -sääntöjä tulisi ajatella pesäpallon parhaaksi – mahdollisimman monen kasvua ja kehitystä tukevaksi. Helppoa se ei missään nimessä ole.Pesäpalloa ei keksitä uudestaan, kilpailua ei olla poistamassa eikä valmentajan merkitystä ainakaan pienentämässä. Valmentaminen on opettamista, vaatimista, palautteen antamista, jokaisen lapsen ja nuoren kohtaamista.

3            Lasten joukkuepelien viitekehys

Lasten joukkuepelien työryhmässä yhdessä Palloliiton, Jääkiekkoliiton, Lentopalloliiton, Käsipalloliiton, Koripalloliiton, Salibandyliiton, KIHU:n sekä Olympiakomitean kanssa kirjoitimme yhteisen viitekehyksen kuluvana vuonna ja sitä seuraa mm. lasten urheilun illat suurimmissa kaupungeissa, yhteinen starttivaiheen koulutus sekä harjoitusten seurantamalli. Yhteinen viesti on selvä: hyvässä harjoitustapahtumassa lapset ovat vähintään 80 % ajasta aktiivisia, toistomäärät ovat isoja ja peliä on noin puolet ajasta. Valmentajan tehtävä on yksilölähtöisesti kohdata, innostaa ja osallistaa. Se on sanottava, että kaikissa joukkuepeleissä niin pelisääntöjä kuin kilpailujärjestelmiä on jo joko rukattu tai niitä vähintään vakavasti pohditaan. Kilpailu on olennainen osa urheilua. Kysymys on siitä, onko kilpailu lapsi- vai aikuislähtöistä.

4            Palautteet alueleiripiloteista, kaikki vastaukset

Vastausmäärä oli yhteensä 149 (etelä 43, itä 35, länsi 43, pohjoinen 27). Alla jako sarjoittain (huomioon on otettu myös jokainen useammassa joukkueessa / sarjassa toiminut valmentaja.

Palautekyselyn ensimmäisessä osassa oli väittämiä, joita arvioitiin asteikolla 1-5 (1=täysin eri mieltä, 5=täysin samaa mieltä). Tekstiosioon sai halutessaan laittaa lisätietoja ja tarkennuksia.

Toisessa osiossa kysyttiin sekä harjoittelusta että pelaamisesta vapaalla tekstikentällä:

a)         Miten pilottisäännöt ovat vaikuttaneet joukkueenne talvi- ja kesäkauden harjoitteluun (määrä, laatu)?

b)         Miten alueleirien pilottisäännöt on otettu huomioon peleissä ennen leiriä?

c)         Miten alueleirien pilottisäännöt otetaan huomioon loppukauden peleissä?

Kuten olettaa sopikin, vastauksia tuli laidasta laitaan. Yleisin vastaus oli ”ei mitenkään”. Tällä vastauksella oli vahva korrelaatio kriittisyyteen pelisääntöpilotteja kohtaan.

Kyselyn kolmannessa osiossa pyydettiin arvioita pilottisäännöistä kohta kohdalta asteikolla 1-5 a) vaikutuksista peliin (1=minimaalinen, 5=merkittävä) ja b) ”puollan sääntöä” (1=täysin eri mieltä, 5=täysin samaa mieltä). Jokaiseen kohtaan sai halutessaan kirjoittaa lisätietoja tai tarkennuksia.

4.1. Pelinjohtajien paikka sisäpelissä. Joukkueen pelinjohtajien paikka sisäpelissä on suoja-alueen eli ulomman kaaren takana D- ja E-juniorien otteluissa. Suoja-alueelle on mahdollisuus sijoittaa maksimissaan kaksi pelaajaa (nimetään pöytäkirjaan).

4.2. Väärien huutaminen. Väärien huuto on jatkossa sallittu vain pelaajille E-ikäisten lisäksi myös D-junioreiden otteluissa.

4.3. Etenemisratkaisu lapsilähtöisesti. Valmentajat eivät saa maila-, ääni-, eivätkä käsimerkeillä tai muilla merkeillä ohjata lapsen etenemisratkaisua lyöntihetken jälkeen E-G-juniorien otteluissa.

4.4. E-tyttöjen kilpasarjaan juniorikenttä. E-tyttöjen kilpasarjassa pelataan juniorikentällä Kankaanpään ja Espoon alueleireillä

4.5. Sijoituksia ei huomioida E-junioreiden sarjoissa ei pelata alueleirimestaruuksista eikä sijoituksista.

5 Palautteiden muita muuttujia

 Palautteista yhdisteltiin erilaisia taustamuuttujia valmentajan joukkueen ja seuran mukaan. Tässä tiivistettynä ainoastaan väittämä ”puollan sääntöä asteikolla 1–5”

5.1. Eri ikäluokkien valmentajat

5.2. E-D-junioreiden peli / kilpasarjan valmentajat

5.3. Tyttöjen / poikien valmentajat

5.4. Alueittain valmentajan edustaman seuran mukaan

6 Pohdinta

Kuten ounastella sopi, pelisääntöpilotit jakoivat mielipiteitä ja tunteita laidasta laitaan. Tämä kävi ilmi paitsi numeraalisissa arvioissa, erityisesti vapaan sanan tekstikentissä. Mielenkiintoista oli myös jo lähtökohtainen suhtautuminen pilotteihin ja niitä huomioivaan harjoitteluun ja pelaamiseen. Esimerkiksi poimimalla vaikutukset harjoitteluun ja pelaamisen -kohtien ”ei mitenkään” vastaukset etenemisratkaisu-pilottiin tuli puoltoa säännölle keskiarvolla 1,86, kun taas poimimalla ”ollut vaikutusta harjoitteluun ja pelaamiseen” tai että ”olemme toimineet alusta asti näiden mukaisesti” oli keskiarvo 3,71. Toisaalta palautteissa oli hyviä nostoja ja ehdotuksia sääntöpilottien viilauksiin joko sääntöä koskien, mihin ikäluokkiin tai mihin sarjaan nämä ovat soveltuvia. Koen omaksi vastuukseni hyvin pitkälti lisätä yhteistä ymmärrystä, mitä säännöillä haetaan takaa ja miten ne ovat ennen kaikkea harjoittelua ohjaavia tekijöitä.

Eniten puoltoa kautta ikäluokkien ja muiden muuttujien tuli D-ikäisten vääränhuutamissäännölle sekä E-tyttöjen juniorikentälle. Muissa säännöissä esimerkiksi alueellista jakoa oli reilusti: itäisen alueen seurojen edustajat olivat kauttaaltaan piloteille myönteisempiä, etelän ja lännen seuroissa keskimäärin kriittisempiä, pohjoisen seuroissa keskimäärin näiden välillä. Arvokasta oli, että palautteita tuli näin runsaasti. Mikäli palautekysely on mennyt ohi, voit edelleen antaa mielipiteesi täällä.

Pesäpalloliikkeeseen on perustettu tänä syksynä lasten ja nuorten työryhmä, johon kuuluvat Antti Hartikainen, Juuso Ilander, Jussi Järvinen, Tanja Kimpimäki-Soinsaari, Jenna Mäkelä, Jani Sutinen sekä allekirjoittaneen lisäksi Pesäpalloliitosta Mauri Tunkelo. Ryhmässä pohditaan lasten ja nuorten pesistä niin kilpailumääräysten, pelisääntöjen, pelaajapolun ja valmentajakoulutusten näkökulmasta. Ensimmäinen kokous pidettiin syyskuun alussa ja merkit tulevasta olivat lupaavia: olemme yhteisellä asialla. Päätöksiä esimerkiksi tulevan kesän pelisäännöistä ei ole tehty – ”kentän ääni” otetaan huomioon niin palautteiden kuin työryhmän kautta. Kompleksisen pelin tulee olla riittävän helppo peli pelata, tuomita ja valmentaa. Sen pitää tarjota mahdollisuus onnistua, innostua ja kasvaa urheiluun ja urheilun avulla.

7 Lähteet:

[1] Gibson, J. (1979). The Ecological Approach to Visual Perception. Boston: Houghton Mifflin.

[2] Button, C., Seifert, L., Chow, J., Araujo, D. & Davids, K. (2020). Dynamics of Skill Acquisition: An Ecological Dynamics Approach. Human Kinetics.

[3] Chow, J., Davids, K., Button, C. & Renshaw, I. (2016). Nonlinear Pedagogy in Skill Acquisition. Routledge.

[4] Kalaja, S. (2017). Blogi: Non-lineaarisen pedagogiikan lyhyt oppimäärä. KIHU.

[5] Clark, A. (2016). Surfing Uncertainty: Prediction, Action, and the Embodied Mind. Oxford University Press.

[6] Friston, K. (2010). The Free-Energy Principle: A Unified Brain Theory?. Nature Reviews Neuroscience, 11(2), 127–138.

[7] Vygotsky, L. S. (1978). Mind in Society: The Development of Higher Psychological Processes. Harvard University Press.

[8] Ericsson, K. A. (2008). Deliberate Practice and Acquisition of Expert Performance: A General Overview. Academic Emergency Medicine.

[9] Mannerheimin Lastensuojeluliitto. Lapsen kasvu ja kehitys. MLL.fi

[10] Gordon, T. (2004). Toimiva perhe: Käytössä kokeiltuja menetelmiä vastuuntuntoisten lasten kasvattamiseen. Helsinki: LK-kirjat