Uutinen

Voittamaton Sotkamon Jymy lähtee RoadTripille – Supertähtien Toni Kohonen mukana

Suomen menestynein pesäpalloseura ja maratontaulukon

25.5.2017

ykkönen Sotkamon Jymy lähtee tutulle RoadTrip-kiertueelleen

Etelä-Suomeen. Vastaan asettuu Seinäjoen JymyJussit Tampereen Kaupissa

lauantaina kello 16 ja Kouvolan Pallonlyöjät Töölön

jalkapallostadionilla Helsingissä tiistaina kello 18. Yleisöä odotetaan

sankoin joukoin seuraamaan otteluita, joten sisäänkäynnin

sujuvoittamiseksi otteluliput kannattaa hankkia etukäteen.

Sotkamo on avannut kautensa varmoin ottein. Jo huhtikuun puolella

historiallinen sarja-avaus Espanjan Fuengirolassa toi kolme pistettä

Imatran Pallo-Veikkojen kustannuksella lukemin 2-0 (5-4, 12-1). Kotimaan

kamaralla voitot on kirjattu vierasotteluista Hyvinkäältä ja

Alajärveltä sekä viimeksi kotiottelusta Koskenkorvan Urheilijoita

vastaan. Hyvä joukkue menestyy heikommallakin pelillä.

– Ei peli

pyörinyt niin kuin normaalisti meillä pyörii ja ensimmäiset kolme peliä

on pyörinyt tosi hyvin. Pitää tyytyväinen olla, kaveri jäi nollille,

kaikkien aikojen pesispörssin ykkösnimi ja kolmessa edellisessä

ottelussa palkinnon pokannut Toni Kohonen totesi Koskenkorva-ottelun

jälkeen.

Kohonen on muutenkin suomalaisen urheilua seuraavan

kansanosan huulilla tällä viikolla. Supertähdet-ohjelmassa vietetään

Kohosen päivää kaikkien aikojen pesäpalloilijalle omistetussa jaksossa,

joka on jo nyt katsottavissa Ruutu-palvelussa ja nähdään

Nelonen-kanavalla ensi kerran sunnuntaina kello 20.

Sotkamolla

on edessään tiukka rypistys. RoadTrip-otteluiden lisäksi joukkue

vierailee Kankaanpäässä sunnuntaina eli otteluita kertyy kolme neljään

päivään. Kaikkiin niistä Sotkamo lähtee vahvana suosikkina. Viime kauden

kaikki keskinäiset ottelut päättyivät Sotkamon juhliin eikä

runkosarjassa kirjattu muutenkaan kuin kolme tappiota. Silti

mielenkiintoa riittää, kun erityisesti Kouvolan Pallonlyöjät on arvioitu

selkeäksi mitalisuosikiksi.

Sotkamon Jymy lähtee RoadTrip-kiertueelleen jo kuudetta kertaa. RoadTrip-matsien ennakkoliput myy Jymykauppa, klikkaa tästä!

Meet & greet: Tubettaja Roni Back Helsingissä!

Roni Back on suosittu tubettaja, jonka videoilla on parhaimmillaan yli

100 000 katsojaa. Kauppakorkeakoulusta kandiksi valmistunut Back

tavoittaa myös aikuisempia yleisöjä.

– Youtubaaja, joka tekee videoita kaikesta mahdollisesta: peleistä, elämästä, trendikkäistä aiheista, ja niin edelleen, Back esittelee itsensä kanavallaan.

Tule hyvissä ajoin Stadin superpesismatsiin tiistaina! Roni Back on paikalla Meet & greet –tapahtumassa kello 17 alkaen.

Sotkamon Jymyn RoadTrip 2017

27.5. Sotkamon Jymy-Seinäjoen JymyJussit 16.00 Tampereella Ruutu Urheilu
30.5. Sotkamon Jymy-Kouvolan Pallonlyöjät 18.00 Helsingissä Ruutu Urheilu

Stadionit

Tampere: Kaupin pesäpallostadion, Kuntokatu 5, 33520 Tampere Kartta
Helsinki: Töölön jalkapallostadion, Urheilukatu 5, 00250 Helsinki Kartta

Kulkuyhteydet

Tampereen Repa Reittiopas

Helsingin seudun reittiopas

Aiheesta lisää

Sotkamon Jymyn RoadTrip 2017 Helsingissä ja Tampereella

Ottelulippuja myyvät Jymykauppa ja pesisjuniorit

Ruutu Urheilu: Ottelukooste Sotkamo-Koskenkorva tiistailta

Toni Kohosen Supertähdet-päivä Nelosella sunnuntaina!

Etkö löytänyt etsimääsi?