Vimpelin väkiluku moninkertaistuu ensi viikon Pesisfestivaaleilla – luvassa yhdeksän päivän karnevaalit!
Kun pesäpallosta hullaantuneessa Vimpelin kunnassa laitetaan oikein yhdeksän päivän Pesisfestivaalit käyntiin, tunnelmasta ei tarvitse tinkiä. Pesäpallon ja urheilun juhlaviikko käynnistyy tulevana lauantaina tarjoillen Olli Halosen ilmaiskonsertin, pesistä usean sukupolven voimin, julkkisottelun, lajikokeiluja, opastettuja kierroksia eri kohteissa – kuten pesäpallomuseossa – sekä paljon muuta. Todellisena huipennuksena todistetaan Saarikentällä Vimpelin Vedon ja Sotkamon Jymyn klassikko-ottelua sunnuntaina 16.7.
Vimpelin ikoninen Saarikenttä on jo itsessään vierailukohde vailla vertaa. Kuva: Vimpelin Veto.
”Pieni kylä, monta sankaria” -slogan kertoo vajaan 2800 asukkaan kunnan tuhkimotarinasta, jonka Veto on rakentanut suomalaisessa urheilussa. Naisten koripallon SM-pronssi ja miesten pesäpallon Suomen mestaruudet ovat huimia saavutuksia vahvan paikallisyhteisön tukemalta seuralta. Parhaimmillaan Saarikentän lehtereille kokoontuu pelipäivinä huomattavasti isompi määrä ihmisiä kuin kunnassa on asukkaita.
Pesisfestivaalit lanseerattiin vuosi sitten osana kansallispelimme pesäpallon 100-vuotisjuhlallisuuksia. Kunnanjohtaja Sam Leijonanmieli oli heti tehtävässä 2019 aloitettuaan ihmetellyt, miksei Vimpelissä järjestetä jokavuotista pesäpalloon liittyvää festaria – onhan kunta jopa julistautunut pesäpallon pääkaupungiksi. Nyt ajatuksesta on syntymässä hyvää vauhtia perinne. Tämän vuoden festivaaliohjelma on julkaistu osoitteessa www.pesisfestivaalit.fi.
– Tapahtuma on rakennettu pesäpallon ympärille, mutta luvassa on paljon muutakin mielenkiintoista niin lapsille kuin aikuisille. Jokaiselle löytyy varmasti jotakin festivaalien monipuolisesta ohjelmasta, lupaa Vimpelin Vedon toiminnanjohtaja Jukka-Pekka Kujala.
SM-tasolla kilpaillaan useassa eri lajissa. Koripallon 3x3 SM-kiertue rantautuu Saarikentälle, Porrasjuoksun SM-mitaleita tavoitellaan Lakeaharjulla ja Harmaakarhujen (45-vuotiaiden miesten) pesäpalloturnauksessa nähdään takavuosien superpesistähtiä tositoimissa. Julkkisottelun kokoonpanoista löytyy puolestaan useita tuttuja nimiä eri aloilta, kuten useita vuosia elinkeinoministerinä toiminut Mika Lintilä (kesk.), Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen, entinen huippujääkiekkoilija Petri Kontiola ja vuoden pesäpalloilijaksi 1994 valittu Vesa Liikala. Pelinjohtajina juonia punovat Vedon mestariluotsit Sami-Petteri Kivimäki ja Risto Ojanperä.
– Monipuolisen ohjelman lisäksi kannustamme myös etenkin nuoria liikkumaan itse ja kokeilemaan eri lajeja. Tarjolla on frisbeegolfia, ryhmäliikuntaa, korista, suunnistusta, pallonetsintää ja pumptrack-tapahtuma. Viime vuonna historian ensimmäisen kerran järjestetyt Porrasjuoksun SM-kisat saavat jatkoa – kuka tahansa voi ilmoittautua mukaan joko etukäteen tai paikan päällä, kertoo Pesisfestivaalien projektipäällikkö Ari Takala.
Festaritunnelmaan virittäydytään myös Ruudun seuraavassa Supermaanantai-lähetyksessä, kun Veto kohtaa Hyvinkään Tahkon. Viikon mittaan nähdään Saarikentällä yhteensä kolme Superpesiksen huippuottelua. Perjantaina Vedon vieraaksi saapuu Pattijoen Urheilijat Raahesta ja sunnuntaina klassikko-otteluun Sotkamon Jymy.