Uutinen

Viikon Hän: Sini Siekkinen

Viikon Hän on Jyväskylän Valon varapuheenjohtaja Sini Siekkinen

Saaga-Angelia Raudasoja on ensimmäistä kertaa urallaan Suomen mestari ja pudotuspelien arvokkain pelaaja!. Ⓒ Antti Haapasalo / Antti Haapasalo

7.6.2019

  1. Mitä teet työksesi?  Työskentelen julkishallinnossa palvelupäällikkönä

    2. Entä vapaa-ajalla? Kesällä vapaa-aika kuluu pitkälti pelatessa ja ohjatessa pesäpalloa, talvella taas salibandyn parissa. Yleensä hoidan useampana iltana viikossa myös seuran asioita. Muutoin vietän vapaa-aikaani perheen ja ystävien parissa sekä pupukamujen kanssa vöyhätessä.

   3. Mikä on Jyväskylän Valon näkymät tulevaisuuteen? Visiota täytyy koko seuran kesken vielä pohtia, mutta haluamme jatkossakin tarjota matalan kynnyksen liikuntaa mahdollisimman laajalle joukolle.

    4. Mitä tavoitteita Valolla on? Haluamme panostaa aktiiviseen talkootoimintaan ja tarjota erilaisia vaihtoehtoja matalan kynnyksen liikunnalle. Haluamme olla helposti lähestyttävä seura : )

    5. Paljonko Valolla on a) jäseniä b) aktiivisia vapaaehtoisia

Jäseniä on ollut tasaisesti päälle sadan, tänä vuonna mennään

varmastikin lähemmäksi 200 jäsentä. Aktiivisten vapaaehtoisten määrä riippuu

laskentatavasta: lähes kaikki tekevät kuitenkin jotain vapaaehtoisuuteen

perustuvaa. Seuran toimintaan tarvitaan johtokunta, jossa meillä on yhdeksän

toimijaa, mutta jokainen ryhmä tarvitsee myös omat vapaaehtoiset: yksi leipoo

pullat peleihin, toinen huolehtii varusteista, kolmas laskee budjettia, toiset

hankkivat yhteistyökumppaneita ja talkoita jne.

    6. Mitä pesistoimintaa Valolla on tänä kesänä?

Naisten maakuntasarja, miesten piirisarja sekä naisten

harrastepesis.

    7. Kerro hieman tarkemmin naisten harrastepesiksestä, joka palkittiin viime vuonna Keskimaan alueen vuoden starttina

Naisten harrastepesiksessä ei ole tasovaatimuksia, vaan tarkoituksena

on nauttia pesäpallosta matalalla kynnyksellä hyvässä seurassa. Viime kesänä

naisten harrastepesis järjestettiin ensimmäistä kertaa ja suosio yllätti meidät

kaikki! Laitoimme tavoitteeksi ~20 osallistujaa, mutta jo ensimmäisissä

reeneissä oli peräti 56 osallistujaa! Isoin kiitos kuuluu seuramme Anne

Ala-Luomalle, joka otti päävastuun harrastepesiksestä ja sai homman pyörimään

aivan älyttömän hienosti!

Harrastepesis jatkuu nyt toista kesää ja harjoituksissa on ollut

osallistujia keskimäärin 40, joka on jälleen aivan huikea määrä! Tänä vuonna

olemme saaneet myös KKI-hanketukea, jonka avulla pystymme maksamaan ohjaajille

edes vähän korvausta hienosta työstä. Muutoin mennään paljon talkoovoimin ja

osallistumismaksut käytetäänkin kenttä- ja varustekuluihin. Iso kiitos jo tässä

vaiheessa kaikille osallistujille ja ohjaajille!

    8. Laadi Valon SWOT-analyysi (vahvuudet, heikkoudet, uhat, mahdollisuudet)

Vahvuudet: Huippu tyypit! Eri ikäisille matalan kynnyksen

toimintaa, helppo tulla mukaan toimintaan.

Heikkoudet: Tehtäväkuvaukset ja toiminta-ajatus vaatii viilausta.

Näkyvyys ja tukien saanti on haaste matalan kynnyksen liikunnassa.

Mahdollisuudet: Ideat otetaan hyvin vastaan. Matalan kynnyksen

toiminnalle on kysyntää -> mahdollisuus laajentaa toimintaa

Uhat:  Uusien sitoutuneiden vapaaehtoisten mukaan saaminen.

Matalan kynnyksen aikuisliikunta saa heikosti tukea, mutta kaikki vuorot ja

välineet maksaa.

    9. Mikä sinua motivoi olemaan aktiivinen Jyväskylän Valossa?

Mahtava porukka! Niin kuin Anne on joskus kuvannut, olemme pieni

suuri seura : ) Parasta on myös se, että kaikki on mahdollista ja ideat otetaan

hyvin vastaan!

10. Nopeat

    lempiruoka Tortilla

    juoma Kokis

    elokuva Tyttö sinä olet tähti

    tv-sarja Ensitreffit alttarilla

    esikuvasi Armi Ahola

    hienoin persoona, jonka olet tavannut pesiksen

parissa

Niitä on monia! Parasta on myös se, että osa on jäänyt elämääni

jäädäkseen! : )

Etkö löytänyt etsimääsi?