Viikon Hän: Mika Kulmala
Tämän viikon Hän on Manse PP:n miesten pelinjohtaja Mika Kulmala.
Saaga-Angelia Raudasoja on ensimmäistä kertaa urallaan Suomen mestari ja pudotuspelien arvokkain pelaaja!. Ⓒ Antti Haapasalo / Antti Haapasalo
Kuva: Manse PP
Mitä teet kentän ulkopuolella?
Olen töissä Tampereen kaupungilla ja vastuulla mm. liikennevalot, liikenteen hallinta ja älykäs liikkuminen. Töitä paljon varsinkin nyt kun Tampereelle rakennetaan ratikkaa ja se vaikuttaa monella tapaa. Jonkin verran myös reissuhommaa erilaisten projektien ym. puitteissa.
Miten joukkueen kauteen valmistautuminen on sujunut?
Ihan hyvin. Rinki on ollut
poikkeuksellisen iso, 21 pelaajaa. Leiriviikonloppuina on keskitytty tiettyihin
teemoihin niin sisä- kuin ulkopelissä.
Mikä on joukkueen terveystilanne?
Tällä hetkellä ihan hyvä, eikä
koko talvena ole ollut mitään isompia ongelmia. Vähän käsivaivaa ja sitten pieniä
venähdyksiä, revähdyksiä ja sairasteluita, mutta ei isompaa.
Mitä oppia viime kausi antoi?
Joka kausi antaa oppia.
Henkisellä puolella tietynlainen pelistä nauttiminen toi rohkeutta ja vapautti,
johtavat pelaajat siinä tietysti suuressa roolissa. Tämä näkyi ennen kaikkea
sisäpelissä, siinä suhteellisesti petrattiin enemmän ja laatu parani monessakin
asiassa. Harjoittelussa selkeä rytmi ja tasapaino. Pelattiin melko tasainen kausi
muutamalla hienolla kohokohdalla, vaikka loukkaantumisia oli jatkuvasti. Henkisesti
varmasti kasvua nousta 0-2 -tappioasemasta sarjassa. Luu jäi kuitenkin lopussa käteen
ja oppia ja parannusta tarvitaan edelleen tälle kaudelle se mitä voittaminen tiukoissa
peleissä vaatii eli niissä hetkissä ja paikoissa pitää olla sekä henkisesti
että fyysisesti vielä kovempi, niihin hetkiin pitää vielä paremmin
valmistautua.
Mikä on valmennustiimisi työnjako?
Haverisen Marko Varalasta vastaa
testauksesta ja Markon kanssa tehdään vuosisuunnitelma. Pirhosen Mikko muutti
nyt vuoden vaihteessa Tampereelle ja on mukana laji- ja tukiosissa. Peltoniemen
Jukka auttaa sisäpelitekniikoissa. Hautalan Tiia vetää kerran viikossa
nopeusharjoituksen ja antaa ideoita nopeusharjoitteluun. Puputin Jenni
voimapuolella ja Kim Keskimäki vastaa lihashuollosta, fysioterapiasta ja
liikkuvuudesta. Minulla sitten kokonaisuus.
Luotatko tämän kauden joukkueessa yhteen pitkään vai kahteen kärkeen?
Luotan jokaiseen pelaajaan siinä
roolissa ja tehtävässä mitä kulloinkin eteen tulee ja kuinka pelataan.
Materiaali riittää kahteen kärkeen.
Ketä pelaajaa kannattaa erityisesti seurata tulevissa hallipeleissä?
Hallipelejä ei enää ole, mutta
uudet pelaajat varmaan aina sellaisia mitä seurata, Carlson, Lassila, Kero,
Luoma…
Mistä nautit eniten pesiksessä?
Toisaalta yhdessä tekemisen
arjesta, jossa tehdään työtä pitkäjänteisesti ja huomaa pelaajan ja joukkueen kehittymisen.
Toisaalta pelitilanteesta ja voittamisen ja häviämisen tunteista.
Minkä asian muuttaisit pesäpallossa?
Ehkä jotain kilpailumääräys- ja
sääntöjuttuja, välillä tulee eteen kummallisuuksia. Omaan sarjaan ottaisin myös
mahdollisuuden lyöjien jättämiseen välistä.
Nopeat:
Lempiruoka: Kunhan siinä ei ole
sieniä eikä äyriäisiä yms…
Lempijuoma: Kesällä Olvi Kevyt
olo sitruuna -mehukivennäisvesi
Tv-sarja: Ei tule enää, mutta
Ihmisten puolue oli hyvä
Elokuva: Katson todella vähän
elokuvia, mutta kyllähän Turhapurot on klassikoita
Vuodenaika: Kai se kesä on, mutta
tykkään kyllä talvesta ja keväästäkin
Suosikkipelaaja: Nyt on paha…
Pesäpallosta en ainakaan mainitse ketään.
Esikuvasi: En tiedä onko sillä
tavalla esikuvaa, oma itsensä ja selkeät omat linjat ja ajatukset pitää
valmennustyössä ja pelinjohdossa olla. Montaa valmentajaa ja pelinjohtajaa
kunnioitan, olen seurannut ja seuraan. Jari ”Pitkä” Kortelaisen ja Kimmo
”Zorro” Niittymäen kanssa paljon tullut pesäpallosta puhuttua ja tietysti monen
muunkin kanssa, sparraus ja omien ajatusten haastaminen aina hyvästä.
Hienoin tyyppi kenet olet tavannut pesäpallourallasi:
Hienoja tyyppejä olen tavannut niin paljon, että ei voi sanoa yhtä. Pitää kyllä
olla kiitollinen siitä minkälaisen piirin ystäviä ja tuttuja laji on tuonut