Uutinen

Video: Lukkarin oikeaoppinen alkuasento – näin se tehdään!

Lukkari nostaa pallon ilmaan. Syöttö on riittävän

13.6.2017

korkea ja pallo putoaa naulaan, keskelle lautasta. Syöttötuomari

ilmoittaa kuitenkin kuuluvalla äänellä ”väärä, alkuasento”. Lukkari

katsoo hämmästyneenä tuomaria ja pelinjohtaja levittelee käsiään. – Mikä

siinä oikein oli? Sanoitko alkuasento, kun et muuta keksinyt?

Ihannetilanteessa tuomari ymmärtää peliä, valmentaja osaa opettaa

junioripelaajalle oikeaoppista syöttämistä ja pelaaja omaksuu oppimansa.

Alkuasento aiheuttaa kuitenkin monesti epäselvyyksiä pesäpallokentillä.

– Alkuasento on keskeinen osa syöttämistä. Juniorivalmentajien tulee

ottaa huomioon, että alkuasennon oppiminen jo nuorena edistää

merkittävästi kasvua lukkariksi. Täten tuomarin pitää harjoitella ja

tietää, mikä on alkuasento, jotta se voidaan vaatia lukkarilta,

Pesäpalloliiton urheilutoimenjohtaja Mikko Huotari painottaa.

Lähtökohta on oheisen videon tavoin näyttää käytännön esimerkein, mistä on kyse. 

– Sääntötekstin pitää olla tarkasti muotoiltua, jotta tulkinnanvaraa ei

jää liikaa. Se voi kuitenkin aiheuttaa nuorisotuomarille hankaluuksia

ymmärtää pykäliä ja kirjoitettua tekstiä. Sen vuoksi meidän pitää

näyttää käytännössä nuorille, mitä esimerkiksi alkuasennolla

tarkoitetaan. Nuorisotuomareiden koulutus on tarkoitus tuoda vahvemmin

nykyaikaan ja hyödyntää enemmän videoita, nuorisotuomarijohtaja Anna

Hakala painottaa.

– Selkeät ohjeet voivat helpottaa tuomariksi

lähtemistä. Tavoitteena on saada kaikille leirituomareille yhtäläiset

ohjeistukset, jotta valmiudet pärjätä otteluissa olisivat olemassa,

Hakala kertoo. 

Pelin kehittämisen lähtökohta on kaikkien osapuolien yhteistyö.

– Tähän tarvitaan aitoa yhteistyötä sekä vuoropuhelua pelaajien,

valmentajien ja tuomareiden kesken. Kesän valtakunnallisilla leireillä

myös seurakehittäjät ovat tuomareiden tukena ja opastavat. Kehitämme

peliä urheiluyksikön keskeisen toimintaperiaatteen mukaisesti yhdessä,

Huotari linjaa.

Aiheesta lisää

Video: Mikä on alkuasento?

Etkö löytänyt etsimääsi?