Uutinen

Teemu Huhtakangas Oulun Lippo Junioreiden uudeksi toiminnanjohtajaksi

Oulun Lippo Junioreiden uusi toiminnanjohtaja on tuttu mies pesäpallopiireissä. Huhtakangas muistetaan pelaajauraltaan muun muassa Oulun Lipon ja Sotkamon Jymyn nuorten joukkueista. Pesisuralle mahtuvat myös pestit Kainuun Pesiksellä sekä SiiPe:n toiminnanjohtajana. Huhtakangas korvaa tehtävässään kolme edellisvuotta Lippo Junioreita luotsanneen Esa Pietiläisen.

1.8.2024

Syyskuun alussa työnsä aloittava Teemu Huhtakangas palaa kasvattajaseuraansa pitkän urheiluntäyteisen kierroksen jälkeen:

Isolla innolla ja suurella sydämellä palaan Lippoon ja kotiseudulleni! Pesisura lähti aikoinaan liikkeelle Oulun Lipon pesiskoulusta, ja nyt monien vuosien ja kokemuksien jälkeen paluu Lippo Junioreihin tuntuu siltä kuin ympyrä sulkeutuisi elämässä. Ennen kaikkea hienointa on päästä tekemään Lippo-yhteisön kanssa töitä laadukkaan ja arvostetun pesäpallotyön eteen Oulun seudulla nyt ja tulevaisuudessa, Huhtakangas kommentoi.

Pelaajaurallaan Huhtakangas edusti 11:sta eri seuraa.

Oulun Lippo Juniorit on yksi pesäpallon suurimmista junioriliikuttajista. Seura tunnetaan myös aktiivisena leirijärjestäjänä, ja tänä ja edellisvuonna Oulussa leireiltiinkin Suur- ja Nuorisoleireillä.

Lue seuran koko tiedote täältä.

Etkö löytänyt etsimääsi?