Uutinen

Talkoovoimin rakennetun liikuntahallin avajaisia vietettiin Pöytyällä perjantaina

Pienen Kumilan kyläyhdistys on antanut vahvan näytteen talkootyön voimasta, kun Pöytyälle nousi 700-neliöinen monitoimihalli. Takana on yhteensä yli 4500 tuntia talkootyötä. Paikalliset urheilijat ja nuoret kiittävät.

13.2.2018

Varauskalenteri alkaa olla jo täynnä, kun pesäpallo saa kaksi iltaa ja jalkapallo, salibandy sekä harrasteliikunta kukin yhden.

Hallihankkeelle myönnettiin Leader-tukea. Maaseudun kehittämistä rahoitetaan Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta (maaseuturahasto), jonka tavoitteena on kestävä kasvu, elinkeinojen kehittäminen ja elämänlaadun parantaminen maaseudulla.

Suuren kunnian saavat vapaaehtoiset. Halli kustantaa talkootyön ansiosta vajaat 400 000 euroa, kun urakkatyönä hintalappu olisi ollut jopa kaksinkertainen.

Monitoimihallin takana on kyläyhdistys Loukonkulman Lukko, jonka puheenjohtajana toimii pesäpalloyhteisölle tuttu Pöytyän Urheilijoiden puheenjohtaja Paavo Kallio.

Aiheesta lisää

Kuvagalleria: POP-Areenan avajaiset

Lisätietoa Pöytyän Urheilijoiden toiminnasta

Auranmaan Viikkolehti 4.1.2018: "Hallihanke loppusuoralla"

Ylen uutinen aiheesta (28.11.2017)

Etkö löytänyt etsimääsi?