Uutinen

Summassa ponnistetaan täysillä muttei tosissaan: valmentajaesittelyssä Tuomas Suortti

Huhtikuun persoona löytyy Kymenlaaksosta. Hän on Tuomas Suortti, Summan Ponnistuksen varapuheenjohtaja sekä juniorivalmentaja.

Saaga-Angelia Raudasoja on ensimmäistä kertaa urallaan Suomen mestari ja pudotuspelien arvokkain pelaaja!. Ⓒ Antti Haapasalo / Antti Haapasalo

29.4.2019

Summan junioripolun kaikki ikäluokat pelaajana läpikäynyt Suortti on nähty peliasu päällä myös miesten ykköspesiksessä niin Summan kuin Hamina Pesiksenkin riveissä. Kymmenen vuoden ajan numerot pysyivät poissa hihasta, mutta paluu pelikentille on sen jälkeen  tapahtunut maakuntasarjatasolla.

Yhdessä sovitutpelisäännöt valmennuksen taustalla

Juniorivalmentajan tehtävä on paljon muutakin kuin

harjoitusten ohjaamista. Summan Ponnistuksella on yhteisesti sovitut

periaatteet pelaamisen suhteen.

”Meillä on kaikissa seuramme joukkueissa tarkoitus antaa

tasapuolisesti peliaikaa kaikille pelaajille. Kukaan ei kehity vaihtopenkillä

istuen. Tasapuolisuus on itselleni tärkeä asia ja lisäksi pyrin perustelemaan

pelaajille huolellisesti, miksi ja miten asioita tehdään juuri siten, kun niitä

tehdään, ” tiivistää Suortti.

Oivalluksien kauttakehittymiseen

Valmentajana toimimisen parasta antia on se, kun näkee

pelaajan kehittyvän.

” On ollut hienoa seurata, kun lasten taidot kehittyvät ja erityisesti

leirit hitsaavat joukkueita yhteen. Samalla muistuvat omat pesisleiriajat

mieleen. Yritän antaa pelaajien oivaltaa mahdollisimman paljon asioita itse

pelien aikana, enkä pelaa pelinjohtajana liikaa peliä lasten puolesta pelkkä

voitto mielessä.”

Tulevana kesänä valmentaja haluaa nähdä kylmiä suorituksia

kentällä ja kuumaa kahvia Pirttilän kioskissa.

”Toivotan kaikille hyvää ja lämmintä pesiskesää. Mennään

täysillä mutta ei tosissaan!”

Etkö löytänyt etsimääsi?