Sotkamon Urheiluseura KMV palasi valtaistuimelle kontioiden SM-turnauksessa
Juhlavuoden Kontioiden SM-turnaus pelattiin Kuopiossa viime viikonloppuna. Suomen mestariksi nousi Sotkamon Urheiluseura KMV, joka vielä alkulohkossa kärsi tappion helsinkiläiselle Puna-Mustille, mutta otti vahingon takaisin loppuottelussa. Neljän edellisen kauden mestari Evijärven Urheilijat jatkaa mitalikannassa vietyään pronssia.
Sotkamon Urheiluseura KMV juhlii neljän välivuoden jälkeen Kontioiden Suomen mestarina. Kuva: Ilpo Lommi.
Mitalikolmikko pysyi jo viidennellä kaudella peräkkäin samana. Sotkamon KMV jatkoi peräti 2014 alkanutta mitaliputkeaan ja palasi mestariksi neljän välivuoden jälkeen.
Nerkoon Nuorisoseuran Pesis 35 esiintyi kotiturnauksessaan pirteästi, mutta jäi vielä mitalikolmikon vauhdista ja sai todeta Evijärven Urheilijat pronssiottelussa paremmakseen.
Ratkaisupelaajina nähtiin useita Superpesiksestä tuttuja nimiä. Esimerkiksi EU:n Mikko Haukkala ja KMV:n Markus Meriläinen väläyttivät useasti osaamistaan.
Turnauksen järjestelyt onnistuivat kauttaaltaan hienosti. Niistä vastasi lapinlahtelainen Nerkoon Nuorisoseuran Pesis yhteistyössä Puijon Pesiksen ja Siilinjärven Pesiksen kanssa.
Kontioiden Suomen mestari 2022: Sotkamon Urheiluseura KMV
Timo Heikkinen; Pekka Itkonen; Teemu Juntunen; Timo Kilpeläinen; Jani Korhonen; Riku Manninen; Markus Meriläinen; Kimmo Mikkonen; Antero Niemelä; Mikko Närhi; Harri Savander; Justus Uusi-Kyyny; Janne Väisänen. Jani Korhonen (pj)
Kontioiden SM-hopeaa 2022: Puna-Mustat, Helsinki
Henri Häkkilä; Juho Juhantalo; Pekka Kaijula; Oskari Kosonen; Petri Köykkä; Ilkka Linna-alho; Mikael Mantila; Matti Nylander; Simo Rehunen; Petteri Salmi; Markus Sovelius; Jyri Tarmo; Mikko Vartiainen. Janne Torri (pj)
Kontioiden SM-pronssia 2022: Evijärven Urheilijat
Mikko Haukkala; Veli-Matti Hauta; Jani Huosionmaa; Kimmo Kaunisto; Immo Kiiveri; Sami Kokko; Jaakko Kultalahti; Jukka Mannila; Teemu Mäkinen; Arto Ruuhinen; Keijo Saarenmaa; Esa Sanjama; Riku Tainio. Jukka-Pekka Tuomela (pj)