Softball mukaan Olympiakomitean Huippu-urheilun tehostamistukien pariin
Olympiakomitean huippu-urheiluyksikkö on tänään julkistanut vuoden 2022 tehostamistukien saajat. Mukaan on valittu uutena lajina naisten softball, joka oli jo mukana Tokion olympiaohjelmassa ja suurella todennäköisyydellä myös 2028 Los Angelesin kisoissa jälleen.
Saaga-Angelia Raudasoja on ensimmäistä kertaa urallaan Suomen mestari ja pudotuspelien arvokkain pelaaja!. Ⓒ Antti Haapasalo / Antti Haapasalo
Olympiakomitea perustelee valintaa mm seuraavasti:
Tehostamistukien lajikohtaiset päätökset ja suuruudet riippuvat monesta eri tekijästä, kuten huippu-urheilun tuloksista ja ennen kaikkea panostuksesta, huippu-urheiluyksikön urheilijaluokittelun kriteerit täyttävien urheilijoiden määrästä ja lajin oman huippu-urheilutoiminnan laadusta.
Softballilla on hyvä mahdollisuus olla mukana Los Angelesin kisoissa 2028, joten pyrimme ennakoimaan kansainvälisen huippu-urheilun monipuolistumiskehitystä. Lajiliitto on tehnyt vahvoja toimenpiteitä naisten maajoukkueohjelmansa kehittämiseksi osana pesäpalloliittoa. Softball on siis yksi uusi laji, jonka kehityksen tukemisen HUY näkee investointiloogisena.
Baseball ja softball vahvassa myötätuulessa Suomessa
Maailman Baseball ja Softball Liitto (WBSC), Suomen Pesäpalloliitto (PPL), Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikkö sekä Suomen Baseball ja Softball Liitto (SBSL) tulevat järjestämään tästä olympiaprojektista sekä muista Suomalaista ja Eurooppalaista urheilukenttää muokkaavista järjestelyistä erillisen tiedotustilaisuuden Helsingissä lauantaina 11.12.2021. Paikan päällä tuolloin tulee olemaan mm kaikkien liittojen ylin johto kertomassa suunnitelmista ja niiden tavoitteista, sekä siitä, miksi Suomi on aivan poikkeuksellisessa asemassa juuri nyt.
World Baseball Softball Confederation on lajien kansainvälinen kattojärjestö, jonka päämaja sijaitsee Sveitsissä (Pully). Järjestöön kuuluu 198 kansallista jäsenliittoa sekä 13 ns. associate liittoa. Jäsenliitot tulevat 140 maasta ympäri maailman. Urheilijoita WBSC:n alaisuudessa on yli 65 miljoonaa. Liiton puheenjohtajana toimii Riccardo Fraccari, joka tulee olemaan henkilökohtaisesti paikalla 11.12 pidettävässä Helsingin tiedotustilaisuudessa.