Uutinen

Seuratoiminnan kehittämistuen haku auki

Opetus- ja kulttuuriministeriön seuratoiminnan kehittämistuen hakuaika on 1.–30.11.2022. Tuki on tarkoitettu lasten ja nuorten liikuntaharrastamisen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen.

Kuva: Iida Hakala, Nuorisoleiri 2022.

1.11.2022

Seuratuen tavoitteena on edistää matalan harrastuskynnyksen toimintaa lasten ja nuorten liikunnassa, lisätä toimintaan monipuolisuutta esimerkiksi uusien lajien kautta tai kehittää lajitoiminnan sisällä harrastustoimintaa sekä kokeilla innovatiivisia toimintamalleja. Seuratuen avulla voidaan myös vahvistaa toiminnan laatua ja yhteisöllisyyttä, sekä tukea vapaaehtoistyötä.

Seuratuella voidaan ennaltaehkäistä liikuntaharrastuksen lopettamista pitämällä nuoret mukana toiminnassa urheilijoina, liikkujina ja seuratoimijoina.

Avustusta voivat hakea liikuntaa ja urheilua järjestävät paikalliset rekisteröityneet yhdistykset.

HAKUAIKA JA TUEN HAKEMINEN

PÄÄTÖKSET

  • Päätökset avustuksista pyritään tekemään huhtikuussa 2023.

  • Hakijoille ilmoitetaan päätöksestä kirjallisesti.

SEURATUEN INFOTILAISUUDEN TALLENNE

Syksyllä järjestettiin seuratoiminnan kehittämistuesta infotilaisuus, jossa Opetus- ja kulttuuriministeriön ylitarkastaja Sari Virta esitteli hakua. Voit katsoa seuratoiminnan kehittämistuen infotilaisuuden tallenteen täältä.

Lähde: Olympiakomitean tiedote

Etkö löytänyt etsimääsi?