Uutinen

Sara Heimonen on aloittanut Pesäpalloliiton työharjoittelijana

Liikuntatieteiden kandidaatti, maisteriksi

7.6.2017

Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa opiskeleva

Sara Heimonen on aloittanut työharjoittelijana Pesäpalloliitossa.

Heimosen vastuulle kuuluvat lähinnä taloushallinnon tehtävät ja Imatran

Itä-Länsi-tapahtuman järjestelyt.

Seinäjoen Maila-Jussien kasvatilla on vahva lajitausta. Heimonen

aloitti pesäpallon 9-vuotiaana ja saavutti kolme SM-mitalia

juniori-ikäluokissa. Petojussien B-tyttöjen mukana Heimonen oli

voittamassa SM-kultaa 2009, Ylistaron Kilpa-Veljien C-tyttöjen mukana

SM-hopeaa 2010 ja Seinäjoen Maila-Jussien B-tyttöjen mukana SM-pronssia

2013.

Tämän jälkeen yliopisto-opinnot veivät mennessään. Yksi

uran huippuhetkistä osui vielä kohdalle arvo-otteluvalinnan muodossa

kaudella 2013, kun Lännen B-tyttöjen nimekäs joukkue kukisti Idän

Hyvinkäällä 0-2 (0-1, 1-3).

– Oma pelaajaura päättyi, kun

yliopisto-opinnot alkoivat 2013. Pesäpallon parissa olen kuitenkin

edelleen aktiivisesti valmentajan roolissa. Pesäpallo on myös vahvasti

mukana suvussa. Serkkuni Janne voitti Vimpelin Vedossa Suomen

mestaruuden viime syksynä, Heimonen kertoo.

Liikunnan

yhteiskuntatieteiden opinnot koostuvat muun muassa liikuntasosiologian,

liikunta- ja vapaa-aikahallinnon, liikunnan ja urheilun

kansalaistoimintojen sekä liikuntasuunnittelun ja -johtamisen

tehtäväalueista. Heimosen tavoitteena on valmistua maisteriksi keväällä

2018. Opintoihin kuuluu työharjoittelu Pesäpalloliitossa ajalla

8.5.-4.8.

– Olen iloinen, että pääsen tekemään opintoihini

kuuluvan työharjoittelun juuri Pesäpalloliitossa. Ensimmäinen kuukausi

töissä on mennyt nopeasti. Työtehtävät ovat olleet mielenkiintoisia, ja

odotan erityisesti ensimmäistä Itä-Länttä järjestäjän roolissa. On

varmasti hyödyllinen kokemus päästä näkemään, mitä kaikkea suuren

urheilutapahtuman järjestäminen vaatii, Heimonen kiittelee.

Pesäpalloliiton talousassistentti Merja Ahokas on töistä vapaalla

10.6.-9.8. Tänä aikana Sara Heimosen tavoittaa puhelimitse numerosta

044 336 6224 ja sähköpostilla sara.heimonen(ät)pesis.fi.

Aiheesta lisää

Pesäpalloliiton yhteystiedot

Etkö löytänyt etsimääsi?