Uutinen

Pride-viikon teemana kohtaamisia – pesäpallon pariin ovat kaikki tervetulleita!

Suomen suurin ihmisoikeustapahtuma Helsinki Pride on parhaillaan käynnissä ja huipentuu näyttävään kulkueeseen lauantaina. Vuoden 2022 teema on Kohtaamisia.

Ihmisen on tärkeää uskaltaa kohdata myös omat, tiedostamattomat ennakkoluulonsa. Niistä tietoiseksi tuleminen on ensimmäinen askel myös yhdenvertaisuuden rakentamiseen ja edistämiseen meidän kaikkien elämässä, huomauttaa Helsinki Pride -yhteisö.

30.6.2022

Pride-viikkoa vietetään 27.6.-3.7. Teema tuo esiin Helsinki Pride -tapahtuman perustehtävän, ihmisten kohtaamisten mahdollistamisen ja yhteisöllisyyden tukemisen näiden kohtaamisten kautta.

Yhdenvertaisuus on yksi urheilujärjestöjen vastuullisuusohjelman keskeisistä tavoitteista. Pride-viikkoon osallistuminen on tärkeä viesti siitä, että urheilu kuuluu kaikille, muistuttaa Olympiakomitea. Samoin 100-vuotista taivaltaan juhliva pesäpallo on kaikkien kansallispeli. Toiminnan piiriin ovat kaikki tervetulleita, kukin omaksi kokemallaan tavalla.

– Jokaisen urheilun toimijan on tiedostettava moninaisuus, jotta urheilu on turvallinen yhteisö kaikille ja jotta jokainen voi toimia omana itsenään, Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori sanoi.

– Priden kaltaisilla julkisilla kannanotoilla on merkitystä. On tärkeää, että asiasta puhutaan, eikä vaieta.

Lisätietoa Pride-viikosta löytyy osoitteesta pride.fi.

Olympiakomitean järjestämän vastuullisuusklinikan teemana ovat seksuaalivähemmistöt urheilussa 16. syyskuuta kello 9-11. Tapahtumaan ilmoittaudutaan SuomiSportissa ja siihen on mahdollisuus osallistua myös etäyhteydellä.

Etkö löytänyt etsimääsi?