Uutinen

Pesisfanin unelmaviikot – Ruudun päälähetyksissä superpesisherkkua jopa päivittäin!

Superpesiskauden tärkeimmät ottelut ovat edessä. Nyt pelataan vain voitoista eikä tyylipisteitä jaeta. Ruutu on vahvasti mukana, kun jäljellä on enää neljä naisten ja neljä miesten joukkuetta tavoittelemassa kaikkein kirkkainta palkintoa kaudelle.

6.9.2021

Naisten välieräsarjat jatkuvat neljänsillä otteluilla tiistaina. Ruudun päälähetyksessä seurataan, viekö Manse PP Tampereelta loppuottelupaikan vai pystyykö kolmen edellisen kauden Suomen mestari Jyväskylän Kirittäret siirtämään ratkaisun viidenteen kohtaamiseen.

Miesten välieräavauksessa Manse PP voitti Sotkamon Jymyn pienimmällä mahdollisella marginaalilla. Keskiviikon päälähetyksessä nähdään ottelusarjan kolmas kohtaaminen.

Päälähetykset jatkuvat torstaista lauantaihin sen mukaan, miten ottelusarjoissa pelataan. Naisten puolella ensimmäinen loppuottelukin on jo ohjelmassa sunnuntaina. Se nähdään myös maksuttomalla Jim-kanavalla.

Otteluita, jotka eivät ole päälähetyksiä, seuraa Fanikamera. Koko kattauksesta pääsee nauttimaan Ruutu+-tilauksella ja siihen kuuluvat myös huippujännittävät superpesiskarsintojen ottelut.

Lisäksi luvassa on nuorten Superpesiksen pudotuspeliotteluita, kuten tyttöjen toinen välieräottelu Jyväskylän Kirittäret vs. Kempeleen Kiri tänään maanantaina. Toista otteluparia ja Satakunnan paikallisderbyä seuraa Satakunnan Kansa suorassa lähetyksessä. Pesäkarhut Porista ja Fera Raumalta iskevät yhteen ensimmäisessä välieräkamppailussa kello 16.30 alkaen.

Ruudun päälähetykset viikolla 36

Ti 7.9. Manse PP, Tampere – Jyväskylän Kirittäret, naisten 4. välieräottelu

Ke 8.9. Manse PP, Tampere – Sotkamon Jymy, miesten 3. välieräottelu

To 9.9. Naisten 5. välieräottelu / miesten 3. välieräottelu

Pe 10.9. Sotkamon Jymy – Manse PP, Tampere, miesten 4. välieräottelu (tarvittaessa)

La 11.9. Kouvolan Pallonlyöjät – Vimpelin Veto, miesten 4. välieräottelu (tarvittaessa)

Su 12.9. Naisten 1. loppuottelu (myös maksuton lähetys Jim-kanavalla)

Su 12.9. Miesten 5. välieräottelu (tarvittaessa)

Etkö löytänyt etsimääsi?