Uutinen

Pesäpallotaustaiset heittäjät keräävät kehuja – kovia tuloksia keihäspaikalla!

Pesäpalloilijanakin tuttu Rauman Urheilijoiden Julia Valtanen kiskaisi ennätyksensä ja naisten keihäänheiton kauden kotimaisen kärkituloksen 57,84 Jyväskylässä maanantaina. Miesten kutsukilpailun voitti Kuortaneen Kunnon Toni Kuusela, joka muistetaan Vimpelin Vedon kasvattina Superpesiksestä kaudelta 2012.

Julia Valtanen iski jokeripaidassa tärkeitä juoksuja Feran B-tyttöjoukkueelle viime syksyn pudotuspeleissä. Kuva: Pekka Tuominen.

3.6.2020

Valtasen tulos on samalla 19-vuotiaiden kotimaan kaikkien aikojen tilaston ja 19-vuotiaiden kuluvan vuoden maailmantilaston kakkostulos, kertoi Suomen Urheiluliitto nettisivuillaan yleisurheilu.fi. Tähtäin onkin asetettu jo 60 metrin viivalle, joka on suomalaisille naisheittäjille ollut tiukassa viime vuosina.

B-tyttöjen Suomen mestaruutta viime syksynä Ferassa juhlinut Valtanen tunnetaan hyvin myös pesäpallokentiltä. Kaksi lajia pysyvät yhä matkassa mukana, mutta valintoja on ajoittain pakko tehdä.

– Pesistreeneissä saa sopivasti ajatukset pois keihäänheitosta, Valtanen totesi Ilta-Sanomille.

Nuoren heittäjät potentiaalin on huomannut myös legendaarinen keihäsvalmentaja Leo Pusa.

– Kyllä hänessä edellytyksiä ja lahjakkuutta on vaikka mihin. Nyt se pitää vain saada kanavoitua harjoitteluun. Ei auta kuin tehdä työtä ja olla sillä tavalla nöyrä. Se vaatii sitoutumista ja panostusta, Pusa sanoi Ilta-Sanomille.

Toni Kuusela miesten kärkinimi

Etelä-Afrikassa maaliskuussa 80 metrin rajan puhkaissut Toni Kuusela voitti miesten kotimaan keihäsavauksen toisen kierroksen lukemillaan 78,77. Jobinpostina Kuusela jätti kilpailun kesken kolmannen kierroksen jälkeen heittokäden kyynärpään oireiltua.

Pesäpallossa Vimpelin Vedon kasvatti voitti urallaan mm. A-poikien Suomen mestaruuden.

Etkö löytänyt etsimääsi?