Uutinen

Pesäpallon World Cup –turnaus huipentuu mitaliotteluihin lauantaina

Intian Pune on saanut kunnian isännöidä viikon mittaan kautta aikain ensimmäistä Aasiassa pelattua pesäpallon World Cup -turnausta. Uusina maina turnaushistoriaan on kirjoitettu Bangladeshin ja Nepalin nimet.

Sveitsi ja Bangladesh kohtasivat pesäpallon World Cup -turnauksessa Intian Punessa.

29.11.2019

Suomi etenee odotetusti loppuotteluun kaikissa sarjoissa, vaikka Bangladesh järjestikin yllätyksen sekasarjan alkulohko-ottelussa. Kohtaamisen uusinta nähdään lauantain loppuottelussa. Kisojen komeetta Bangladesh on jo varmistanut ainakin kaksi mitalia heti ensimmäisessä World Cup -turnauksessaan.

Suomi ja Australia asettuivat yhteiskuvaan World Cup -ottelun päätteeksi.

Kotimaaperällään pelaava Intia yltää sekin mitalikantaan, kun naisten pronssiottelussa kohtaavat Intia ja Intia, Länsi. Lisäksi Intia pelaa Australiaa vastaan sekasarjan pronssista ja Bangladeshia vastaan miesten pronssista. Intia oli ensi kertaa mukana pesäpallon World Cupissa Turussa 2017. Kaikkiin kymmeneen turnaukseen osallistunut Australia on jäänyt vain kerran ilman mitalia, Hyvinkäällä 1997.

Sveitsi on varmistanut kautta aikain parhaan sijoituksensa pesäpallon World Cup -turnausten historiassa. Miesten välieräottelun voitto Intiasta juoksuin 9-11 vie joukkueen loppuotteluun, jossa vastaan asettuu Bangladeshia vastaan lukemin 22-2 hurjastellut Suomi.

[button link="https://www.youtube.com/channel/UCT-pyNQ2vBLi2MI4PD8Rh-A/videos" type="small" newwindow="yes"] Duke Show YouTubessa – tunnelmia suoraan pesiksen World Cupista Punesta![/button]

Fanit piirittivät Suomen joukkueen Tommi Riikosen.

Miehet – men

TOA-BAN 0-5

IND/W-NEP 2-17

SUI-TOA 15-0

IND-FIN 2-17

SUI-FIN 5-11

IND-IND/W 6-0

BAN-SUI 5-7

NEP-FIN 10-17

TOA-IND/W 1-3

FIN-BAN 12-10

SUI-NEP 12-1

NEP-BAN 5-17

TOA-IND 0-22

IND/W-FIN 1-20

BAN-IND 5-8

NEP-TOA 5-0

IND/W-SUI 1-10

IND/W-BAN 0-6

FIN-TOA 12-7

IND-NEP 3-2

SUI-IND 11-9*

Pelattiin suoraan välieräotteluna, kun sijoitukset olivat jo ratkenneet.

Played as a semifinal game because standing was already resolved.

Suomi – Finland (FIN) 12

Intia – India (IND) 8

Sveitsi – Switzerland (SUI) 8

Bangladesh (BAN) 6

Nepal (NEP) 4

Intia, Länsi – India West (IND/W) 2

Aasian joukkue – Team of Asia (TOA) 0

Välierät – semifinals

IND-SUI 9-11

FIN-BAN 22-2

Sekajoukkueet – mixed teams

FIN-BAN 10-12

IND-AUS 3-5

SUI-FIN 3-13

BAN-IND 15-2

AUS-FIN 6-11

IND-SUI 12-0

BAN-SUI 15-2

AUS-BAN 4-3

FIN-IND 12-1

AUS-SUI 10-9

Suomi – Finland (FIN) 6

Bangladesh (BAN) 6

Australia (AUS) 6

Intia – India (IND) 2

Sveitsi – Switzerland (SUI) 0

Välierät – semifinals

BAN-AUS 15-3

FIN-IND 12-6

Naiset – women

BAN-IND 22-0

IND/W-BAN 2-8

IND-FIN 2-12

BAN-FIN 2-11

FIN-IND/W 9-4

IND-IND/W 3-2

Suomi – Finland (FIN) 6

Bangladesh (BAN) 4

Intia – India (IND) 2

Intia, Länsi – India West (IND/W) 0

Lauantai – Saturday 30.11.

(paikallista aikaa – local time)

8.30 Loppuottelu, sekasarja / Final, mixed

FIN-BAN

10.00 Pronssiottelu, sekasarja / Bronze medal game, mixed

AUS-IND

Pronssiottelu, miehet / Bronze medal game, men

IND-BAN

11.30 Loppuottelu, naiset / Final, women

BAN-FIN

13.00 Loppuottelu, miehet / Final, men

FIN-SUI

Pronssiottelu, naiset / Bronze medal game , women

IND-IND/W

Päivitetty 1.12. klo 9.12: Lisätty kolme puuttunutta ottelutulosta

Etkö löytänyt etsimääsi?