Pesäpallo syrjäytti lopullisesti pitkäpallon – Inkeroisten koeottelusta 100 vuotta!
Pesäpallon syntyhistoriaan merkittävästi vaikuttaneesta Inkeroisten koeottelusta on kulunut 100 vuotta. Heinäkuun 2021 koeottelu käänsi yleisen ilmapiirin pesäpallolle suotuisaksi. Pesäpallo syrjäytti lopullisesti aiemmin pelatun pitkäpallon ja virallinen sarjatoiminta pääsi alkamaan 1922.
Kuva: Pekka Jyrkiäinen.
Nykymuotoisen pesäpallon ensimmäinen koeottelu pelattiin Helsingin Kaisaniemessä 14.11.1920. Silloin pesäpallo sai kuitenkin varsin ristiriitaisen vastaanoton ja suojeluskunnat suhtautuivat siihen epäillen.
Ääni kellossa muuttui, kun suojeluskuntalaiset pääsivät itse kokeilemaan peliä Inkeroisten urheilukentällä (Terhon kenttä) heinäkuussa 1921. Tuolloin pelattu pesäpallon koeottelu oli osa suojeluskuntajärjestön urheiluohjaajien kesäkurssia, joka pidettiin Inkeroisten kansanopistolla 29.6.-10.7.1921.
Nykyisin vanhan kentän itäreunalla (Hallasentie 36) on pesäpallon kokeiluottelun muistolaatta (katso kuva Kouvolan muistomerkkejä, patsaita ja muita historiallisia kohteita -sivustolla). Muistolaatan on suunnitellut myllykoskelainen taiteilija ja vuoden lukkariksi 1958 yltänyt pesäpalloilija Rauno Mäntynen. Inkeroisten Terho oli yksi Suomen Pesäpalloliiton perustajaseuroista 10.10.1931.
Pesäpallo juhlii 100-vuotista taivaltaan 2022. Kansallispelimme ensimmäiset sarjaottelut pelattiin kaudella 1922, jolloin Helsingin Pallonlyöjät voitti ensimmäisen miesten Suomen mestaruuden.