Uutinen

Pesäpallo ja baseball nyt yhdessä myös verkossa

Tänään on otettu jälleen yksi iso askel eteenpäin pesäpallon ja baseballin yhteistyössä, kun liittojen verkkosivustot yhdistyivät pesis.fi-sivuston alle yhdeksi kokonaisuudeksi.

Saaga-Angelia Raudasoja on ensimmäistä kertaa urallaan Suomen mestari ja pudotuspelien arvokkain pelaaja!. Ⓒ Antti Haapasalo / Antti Haapasalo

9.12.2020

Alusta saakka on ollut selvää viedä lajeja yhdessä eteenpäin ja kasvattaa yhteistä harrastajamäärää. Samalla jäsenille tarjotaan entistä monipuolisempia harrastusmahdollisuuksia ja kansainvälisyyttä.

Vanhoja baseball.fi-sivuja ei ole tarkoituksella enää päivitetty. Ne jäävätkin pois käytöstä, kun kaikki baseball-puolen uutiset julkaistaan jatkossa pesis.fi/baseball-osoitteessa. Baseball-tieto pesis.fi-sivustolla avaa myös paremman näkymän pesäpalloväelle, jota kiinnostavat kansainvälisyys ja baseballin tuomat mahdollisuudet.

– Yhdessä olemme paljon vahvempia kuin erillään toimittaessa. Kevään ja tulevan kauden aikana näkevät lajiemme harrastajat monia esimerkkejä tästä, kun pääsemme toteuttamaan suunniteltuja ohjelmia, kertovat Pesäpalloliiton toiminnanjohtaja Petri Pitkäranta ja Jukka Ropponen baseballin puolelta.

Perustiedot on nyt päivitetty pesis.fi/baseball-osioon. Sivustoa täydennetään ja viedään eteenpäin kaiken aikaa.

Etkö löytänyt etsimääsi?