Pesäkarhut ja yhteistyökumppanit antavat tukensa yli 700 lapselle hyväntekeväisyysottelussa!
Pesäkarhujen superpesisjoukkue pelaa tänäkin vuonna hyväntekeväisyysottelun. Yleisöllä on seuran yhteistyökumppaneiden mahdollistamana vapaa pääsy ensimmäiseen Porissa pelattavaan puolivälieräotteluun, jonka tuotosta osa lahjoitetaan lapsia tukevaan toimintaan.
Saaga-Angelia Raudasoja on ensimmäistä kertaa urallaan Suomen mestari ja pudotuspelien arvokkain pelaaja!. Ⓒ Antti Haapasalo / Antti Haapasalo
Tällä kertaa lahjoituskohteeksi valikoituivat Porin kaupungin 24 iltapäiväkerhoa. Niiden toiminnassa on mukana jopa yli 700 lasta.
– ”Iltispäivät” koostuvat vapaan leikin ohella ohjatusta toiminnasta, kuten liikuntatuokioista, askartelusta, musiikista, kirjallisuudesta, ulkoilusta, media- ja tunnetaitojen harjaannuttamisesta sekä arjen taitojen harjoittelusta ja sosiaalisten taitojen opettelusta, Porin kaupungin sivistystoimialan opetusyksikön päällikkö Taneli Tiirikainen kuvaa iltapäiväkerhojen toimintaa.
– Toiminnalla on suuri merkitys muun muassa syrjäytymisen ehkäisyssä, kaverisuhteiden muodostumisessa, tunne-elämän kehityksessä, lasten hyvinvoinnin ja tasa-arvoisuuden edistämisessä ja ennen kaikkea turvallisuuden tunteen lisäämisessä, Tiirikainen kertoo.
Iltapäiväkerhot ovat monelle lapselle tärkeä osa arkea. Ne tarjoavat turvallisen paikan leikkiä ja oppia.
– Muun muassa näistä syistä kerhot valittiin Pesäkarhujen hyväntekeväisyysottelun lahjoituskohteeksi, Pesäkarhut kertoo nettisivuillaan.
Naisten Superpesiksen puolivälierät käynnistyvät alustavan ohjelman mukaan perjantaina 28.8.