Olympiakomiteassa nähdään uusilla olympialajeilla menestyspotentiaalia – softball vahvasti mukana suunnitelmissa
Opetus- ja kulttuuriministeriön aiemmin tänä vuonna huippu-urheiluun myöntämän 200 000 euron erityisavustuksen kohteet ovat tarkentuneet, tiedotti Olympiakomitea. Softball on saanut 10 000 euron tuen urheilutoiminnan kehittämisen tukemiseen kohti Los Angelesin 2028 olympialaisia, joissa laji palaa miesten baseballin kanssa olympialaisten ohjelmaan.
Suomi osallistui softballin EM-kilpailuihin Espanjan Barcelonassa 2022.
Olympiakomiteassa uusien olympialajien merkitys nähdään yleisesti vahvana.
– Uudet lajit ovat erityisesti nuorten harrastamia ja nuoria kiinnostavia lajeja. Suomen mahdollisuudet uusissa olympialajeissa menestymiseen voivat olla perinteisiä lajeja parempia, ja tehtävien investointien vaikuttavuus huippu-urheilutulokseen voi niissä olla suurempi kuin perinteisissä olympialajeissa, uusien olympialajien kehitysprosessia johtava Olympiakomitean huippu-urheiluvastaava Jukka Rautakorpi sanoo tiedotteessa.
Rautakorpi huomauttaa myös suurten urheilumaiden panostusten alkavan pidemmällä aikavälillä näkyä, kun laji on vakiintunut olympiaohjelmaan. Tällöin Suomen mahdollisuudet ja etumatka menestyksen tavoitteluun pienenevät oleellisesti.
– Näissä tilanteissa meillä on oltava fiksuja. Voimme esimerkiksi hyödyntää suomalaista osaamista, kuten pesäpallon pelaajien siirtymistä softballiin tai lumilautailussa saadun osaamisen siirtämistä rullalautailuun, Rautakorpi huomauttaa.
Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön laji- ja kisaohjelmista vastaava johtaja Leena Paavolainen muistuttaa, ettei tukea jaeta uusille lajeille automaattisesti. Rahoitus kanavoidaan osana lajien kehitys- ja tukiprosessia, jossa huomioidaan lajin nykytila ja suunnitelmat kohti tulevaisuutta.
– Huippu-urheiluyksiköllä on lajien kanssa menossa jatkuva kehitys- ja tukiprosessi. Prosessiin kuuluu vuosittainen tarkastelu, jossa todetaan lajin tilanne reaaliaikaisen tulosseurannan perusteella ja arvioidaan lajien huippu-urheilusuunnitelmat, Paavolainen sanoo.
Osana Pesäpalloliittoa toimivalla Baseball- ja Softball-liitolla on määriteltynä naisten softball-maajoukkueen osalta selkeitä askelmerkkejä, joiden mukaan matka kohti olympiaunelmaa jatkuu. Jo aiemmin Pesäpalloliitto tiedotti historiallisesta arvoturnauksesta, kun softballin EM-mitaleista pelataan Kuortaneella 14.-16.2.2025.