Uutinen

Nyt on aika ilmoittautua tuomariksi pesäpalloleireille!

Kaikki alueleirit ja valtakunnalliset leirit kutsuvat alle 19-vuotiaita tuomareiksi juhlavuoden leireille. Tuomarit saavat maksuttoman leiripassin sisältäen koulumajoituksen, ruokailut ja oheisohjelman.

Tuomareiden kesken vallitsee leireillä erinomainen yhteishenki. Kaikki ovat tervetulleita mukaan iloiseen joukkoon! Kuva: Saimi Airaksinen. Ⓒ Saimi Airaksinen / Saimi Airaksinen

17.5.2022

Tarjolla on iloista kesälomatekemistä mukavalla porukalla, johon kenen tahansa on helppo liittyä mukaan. Moni on saanut leireiltä uusia ystäviä eri puolilta Suomea. Itse otteluiden lisäksi leireillä on järjestetty vapaa-aikaa ja oheisohjelmaa sopivassa suhteessa.

Tuomarina oppii yleensä elämässä hyödyllisiä tietoja ja taitoja, kuten päättäväisyyttä, kommunikaatiota, yhteistyökykyä erilaisten ihmisten kanssa sekä ryhmässä toimimista. Kaikessa toiminnassa tuomareiden tukena ovat leiriorganisaatio ja tuomaritarkkailijat. Epäonnistumisia ei tarvitse miettiä, sillä niin pelaajat kuin tuomarit tulevat leireille oppimaan uutta. Ottelut vihelletään viiden tuomarin voimin, toinen toistensa onnistumista tukien.

Tuomaritehtävät edesauttavat myös eteenpäinmenoa pelaajauralla. Sääntötuntemus karttuu, kommunikaatio helpottuu ja otteluihin saa uuden näkökulman.

Tuomaritoiminta on lumonnut osan nuorista kokonaan. Yksi heistä on Netta Elo, joka tuomitsee otteluita jo viidettä kesää. Tuomarina toimiminen leireillä täyttääkin kesän mukavasti. Ulvilan Pesä-Veikkojen 15-vuotias nuorisotuomari aikoo lähteä tuomariksi alueleirille Kurikkaan sekä valtakunnallisille leireille Hyvinkäälle, Sotkamoon ja Seinäjoelle.

– Se vaan on kivaa. Tärkeintä on saada kokemusta ja kavereita. Siinä syyt, miksi muidenkin kannattaa lähteä pesisleirille tuomariksi, Netta Elo vinkkaa.

Nuorisotuomarit ovat lämpimästi tervetulleita kaikille alueleireille ja valtakunnallisille leireille. Kokemattomampien suositellaan aloittavan nuorempien ikäluokkien leireistä. Nuorisotuomareiden ja tuomaritarkkailijoiden ilmoittautuminen leireille on käynnissä Pesistulospalvelussa.

Alueleirit

Etenee-leiri, Lapua (F-G-ikäiset pelaajat) 10.-12.6.

Haapajärvi (G-F-ikäiset pelaajat) 10.-12.6.

Laitila (D-G-ikäiset pelaajat) 10.-12.6.

Oulu (D-ikäiset pelaajat) 13.-16.6.

Rovaniemi (E-ikäiset pelaajat) 16.-19.6.

Etenee-leiri, Kurikka (D-E-ikäiset pelaajat) 17.-19.6.

Kunnarileiri, Liperi (E-G-ikäiset pelaajat) 18.-19.6.

Valtakunnalliset leirit

Naperoleiri, Siilinjärvi (F-G-ikäiset pelaajat) 4.–8.7.

Suurleiri, Hyvinkää (D-ikäiset pelaajat) 11.–16.7.

Tenavaleiri, Sotkamo (E-ikäiset pelaajat) 19.–24.7.

Nuorisoleiri, Seinäjoki (C-ikäiset pelaajat) 25.–30.7.

Etkö löytänyt etsimääsi?