Muistoissamme Jarmo Hakkarainen: Kun sotkamolainen pesäpallo nousi ensi kertaa terävimmälle huipulle
Sotkamon Jymyn pesäpalloyhteisö sai suruviestin elokuun lopulla. Monessa mukana ollut ja seuran nousua valtakunnan huipulle rakentanut Jarmo Hakkarainen (1931-2020) oli nukkunut pois. Juuso Hyvönen nostaa muistokirjoituksessaan esiin Jymy-legendan merkityksen koko seuran taipaleelle ja myöhemmälle kehitykselle maankuuluksi menestystarinaksi.
Jarmo Hakkarainen oli tekemässä pohjatyötä, jonka ansiosta pesäpallolla on Sotkamossa nykyinen asemansa. Kuva: Marjatta Hakkaraisen kotialbumi.
Hakkarainen oli 1950-luvulla nostamassa Jymyä suomensarjasta seurahistoriansa ensimmäiselle kaudelle (1958) mestaruussarjaan. Taitava vaihtolyöjä osasi erityisesti voimakkaasti rajasta ulos leikkaavan piikkilyönnin ja hämmästytti ulkopelissä ilmiömäisenä kiinniottajana, milloin mistäkin eriskummallisesta asennosta.
Juuso Hyvösen kirjoittama muistokirjoitus Jarmo Hakkaraisesta Sotkamon Jymyn nettisivuilla
Hakkarainen antoi nuoremmilleen tilaa, kun Jymy putosi mestaruussarjasta kauden 1961 jälkeen. Menestys kuitenkin odotti jo ovella. Jymyn A-poikien eli Ilvesten joukkue voitti Suomen mestaruuden 1962. Martti Heikkinen johti peliä, Yrjö Heinänen ja Hakkarainen valmensivat. Sama kokoonpano luotsasi seuran miehet historian ensimmäiseen mestaruuteen sarjanousijana 1963.
Jarmo Hakkarainen ja Martti Heikkinen muistelivat Sotkamon Jymyn ensimmäistä SM-sarjaottelua vuonna 2016.
Vaatimaton Hakkarainen ei nostanut itseään jalustalle, mutta toimi aina sydämellään pesäpallon ja Jymyn hyväksi.
– Sotkamon menestyksekkäässä pesäpallohistoriassa on monta tarinaa, joista Jarmo Hakkaraisen pesäpalloon kohdistama into on yksi tärkeimmistä. Hän oli osaltaan kehittämässä miesten joukkueen iskukykyä vuosi vuodelta kohti lajin huippua ja kasvattamassa innostusta paikkakunnalla, Juuso Hyvönen kirjoittaa.