Uutinen

Minna Kauppi superpesisottelussa Imatralla kesäkuussa, Mynämäellä Lukkari-Jukola 2021

Suunnistuksen Leimaus-leiri tuo noin 2000 suunnistavaa lasta ja nuorta ohjaajineen Imatralle 3.-6.6. Leirin ohjelmaan kuuluu tiistain superpesisottelu, jossa Imatran Pallo-Veikot kohtaa Koskenkorvan Urheilijat 4.6. Ottelutapahtumaa tähdittää suunnistuksen moninkertainen arvokisamitalisti ja lajilegenda Minna Kauppi.

Minna Kauppi valittiin kautta aikain ensimmäisenä suunnistajana vuoden urheilijaksi 2010. Kuva: Suomen Suunnistusliitto.

13.2.2019

Luvassa on haastattelujen ja nimikirjoitusten lisäksi erikoisohjelmaa, josta kerrotaan tarkemmin lähempänä. Yhdeksän maailmanmestaruutta urallaan voittanut Kauppi kertoo odottavansa innolla kahta perinteistä urheilulajia yhdistävää tapahtumaa.

– Entiselle huippu-urheilijalle kaikenlaisen sportin parissa touhuaminen on sydämen asia. Kun vielä sekoitetaan sopivasti lasten sekä huippujen touhuja ja eri lajeja, niin sillä saadaan tapahtumaan hienoa uutta hohdetta.

– Tulen into piukassa heiluttelemaan kompassia ja räpylää Imatralle sekä fiilistelemään hienoa urheiluhenkeä.

Aiheesta lisää: IPV:n nettisivut | Leimausleiri 2019 Imatralla

Lukkari-Jukola Mynämäessä ja Nousiaisissa 2021

Maailman suurin suunnistustapahtuma Jukolan viesti juostaan Mynämäessä ja Nousiaisissa 2021. Järjestelytoimikunnan päätöksellä tapahtumaa markkinoidaan nimellä Lukkari-Jukola.

Yhtymäkohta löytyy näin myös pesäpalloon, josta Mynämäki osaltaan tunnetaan. Kunnan ylpeys on tulevana kesänä sen historian ensimmäinen palloilun pääsarjajoukkue, naisten Superpesikseen noussut Mynämäen Vesa, joka tekee ensiesiintymisensä suurelle yleisölle Halli-SM-turnauksessa lauantaina.

– Pesäpallo on Suomen kansallispeli, ja suunnistusta taas voisi kuvailla kansallisurheiluksi, jonka kaikki tietävät ja jota useimmat ovat kokeilleet, kilpailunjohtaja Petri Paukkunen toteaa asiasta uutisoineelle Turun Sanomille (Loimaan Lehden uutinen).

– Meillähän on viestin maali kotipesässä melkein syöttölautasen kohdalla, Paukkunen lisää.

Lukkari-Jukolan 2021 järjestelyistä vastaavat Mynämäen Suunnistajat -52 ja Liedon Parma. Vuonna 2019 Jukola juostaan Kangasalla ja 2020 Rovaniemellä.

Aiheesta lisää: Jukolan Viesti

Etkö löytänyt etsimääsi?