Uutinen

Mikko Korhoselle jatkosopimus – pelinjohtajauutinen rauhoittaa JoMan tekemistä alkavallakin kaudella!

Pelinjohtaja Mikko Korhonen on allekirjoittanut Joensuun Mailaan jatkosopimuksen, joka ulottuu kauden 2022 loppuun. – Kun jatkoa tarjottiin, hankala oli löytää syitä, miksi en jatkaisi. Täällä on sujunut kaikki asiat erittäin hyvin, JoMan miesten superpesisjoukkueen luotsina 2020 aloittanut Korhonen kiittelee.

Mikko Korhonen jatkaa Joensuun Mailan pelinjohtajana miesten Superpesiksessä ainakin kauden 2022 loppuun. Kuva: Joona-Pekka Hirvonen.

31.3.2021

JoMa voitti vuosina 2013-19 seitsemän peräkkäistä SM-mitalia, joista kaksi viimeisintä ovat seurahistorian ensimmäiset Suomen mestaruudet. Kausi 2020 päättyi pettymykseen ja neljänteen sijaan.

Selvyys pelinjohtokuvion osalta rauhoittaa kuitenkin tilannetta merkittävästi jo tulevaan kauteen lähdettäessä. Sekä Korhonen että urheilutoimenjohtaja ja kakkospelinjohtaja Sami Österlund jatkavat tehtävissään myös kaudella 2022.

– Uuteen ympäristöön tultaessa kaksi vuotta on melko lyhyt aika. Nyt ensimmäisen vuoden jälkeen alkaa tuntemaan paremmin pelaajia, joukkuetta, seuraa ja koko yhteisöä, Korhonen muistuttaa JoMan tiedotteessa.

– Vaikka kaikki fokus on nyt kaudessa 2021, minua kyllä kiehtoo olla mukana rakentamassa tulevaisuuden joukkueita ja seuran tulevaisuutta urheilutoimenjohtaja Sami Österlundin kanssa. Senkin puolesta on kaikkien etu, että asiat tehdään hyvissä ajoin, Korhonen korostaa.

Korhonen on pelinjohtajana ansainnut pelaajien luottamuksen, kuten JoMan julkaisemalla videolla käy ilmi.

– Ei ole kiinnostunut pelkästään urheilullisista asioista, vaan myös sosiaalisista ja kentän ulkopuolisista asioista. Treeneissä saattaa kysyä, "miten muuten menee." Se on arvostettava piirre, nuori huippulupaus Samuel Tirkkonen muotoilee hienosti.

Yhteistyö pelaa hienosti ”toimistonkin” suuntaan – ja päinvastoin.

– Olemme erittäin tyytyväisiä Mikon työpanokseen JoMassa. Hän on intohimoinen ja moderni valmentaja, joka on maan kärkeä paitsi kentällä tapahtuvissa myös sen ulkopuolisissa asioissa, kehuu Super-JoMa Oy:n toimitusjohtaja Matti Lindholm.

Sotkamolaislähtöinen Korhonen voitti pelaajana kahdeksan ja pelinjohtajana kaksi Suomen mestaruutta kasvattajaseurassaan Jymyssä. Tulevina vuosina Korhonen haluaa oppia lisää johtamisesta ja pesäpallosta, mutta varmasti myös palauttaa JoMan mitalikantaan ja korkeimmalle korokkeelle.

Etkö löytänyt etsimääsi?