Uutinen

Liikunnalle ja urheilulle avustuksia poikkeustilanteessa – haku auki 14.5. saakka

Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää avustuksia liikunta- ja urheiluseurojen sekä liikunnan koulutuskeskusten toimintaan poikkeustilanteessa. Avustushaku alkaa 30. huhtikuuta ja päättyy kaksi viikkoa myöhemmin 14. toukokuuta kello 16.15.

Kuva: Pasi Kettunen.

30.4.2020

Avustuksen tavoitteena on lievittää koronaviruspandemian seurauksena aiheutuneita taloudellisia menetyksiä ja turvata järjestöjen toimintakykyä poikkeustilanteessa. Avustukset on tarkoitettu oikeuskelpoisille rekisteröidyille yhdistyksille.

– Avustusta voidaan hakea liikunta- ja urheiluseurojen yleishyödyllisen toiminnan alijäämään, joka aiheutuu koronaviruksen vaikutuksista hakijan toimintaan 1.3−31.5.2020 välisenä aikana, ministeriö tiedottaa.

Eri avustukset on haettavissa seuraaviin tarkoituksiin:

– Seuroille koronasta aiheutuvaan vahinkoon

– Seuroille vaihtoehtoisiin toimintatapoihin, mm. etätoiminnan kehittämiseen

– Valtakunnallisille liikunnan koulutuskeskuksille vapaan sivistystyön osalta

– Pääsarja- ja divisioonatason liigoille sekä niitä järjestäville lajiliitoille

Avustukset ovat haettavissa opetus- ja kulttuuriministeriön asiointipalvelussa pl. seuroille vaihtoehtoisiin toimintatapoihin kohdistettu avustus, jota haetaan aluehallinnon sähköisessä asiointipalvelussa.

− Suomalaiset tarvitsevat liikuttajia, urheiluyhteisöjä ja urheiluelämysten tekijöitä myös tulevaisuudessa. Seurojen, urheiluopistojen, lajiliittojen ja kilpasarjojen tuella pyrimme siihen, että suomalainen liikunnan ja urheilun kenttä selviää poikkeusaikojen yli, tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen sanoo ministeriön tiedotteessa.

Avustusten hakemisesta tiedotti myös Suomen Olympiakomitea.

Etkö löytänyt etsimääsi?