Leirikesä on täällä – E-ikäisten pesäpalloleiri tuo 32 joukkuetta Sotkamoon loppuviikoksi!
Monien mielestä poikkeusaikojen isoin harmitus pesäpallotoiminnassa ovat olleet lasten ja nuorten leirien peruuntumiset. Nyt tunnelin päässä kajastaa vahvasti valoa, kun Pohjoisen alueen D-ikäisten alueturnausta on pelattu alkuviikko Raahessa ja E-ikäisten pesäpalloleiri tuo 32 joukkuetta Sotkamoon loppuviikoksi.
Edellisen kerran Pohjoisen alueen E-ikäisten alueleiri järjestettiin Ylivieskassa 2019. Kuva: Linnea Laatikainen.
Pesäpallon leiritoiminta ottaa näin vahvan askeleen kohti normaalimpia aikoja. Samalla jatkuvat kolmen valtakunnallisen leirin järjestelyt, paikallisten viranomaisten kanssa hyvässä yhteistyössä terveysturvallisuus huomioiden.
Sotkamoon saapuu alueleirille noin 550 leiriläistä. Jokainen 32 joukkueesta pelaa 7-8 ottelua Sotkamon keskustan ja Vuokatin kentillä 17.-20.6. Majoitukset tapahtuvat kahdella Sotkamon keskustan koululla.
– Tartumme ilolla tähän positiiviseen haasteeseen. Mahtavaa, että nuorten pesisharrastustoimintaan saadaan jälleen leirikokemuksia. Seuramme järjestelyorganisaatiossa on sekä kokemusta että nuoruutta ja meillä on vahva tekemisen meininki, iloitsee leirin johtaja Riikka Huotari.
Sotkamon leirin järjestelykomitea: Jymy-Pesiksen puheenjohtaja Unto Väisänen (vasemmalla), junioripäällikkö Vesa Tervo, leirin johtaja Riikka Huotari, kilpailutoiminnasta vastaava Juuso Hyvönen ja varapuheenjohtaja Mirja-Maija Hakolampi.
Sotkamon leiri on ensimmäinen varsinainen pesäpalloleiri sitten kesän 2019. Lisätietoa leiristä löytyy osoitteesta www.sotkamonjymypesis.fi/alueleiri sekä sosiaalisen median kanavista. Otteluohjelmat ja tulokset ovat nähtävissä Pesistulospalvelussa.
Miesten Superpesiksen leiriottelussa kohtaavat Sotkamon Jymy ja Kempeleen Kiri lauantaina kello 16.