Uutinen

Kunniakierros esittää Juvan pesäpallon tarinan 37 minuutin dokumenttina

Ensi-iltansa saava Kunniakierros on

7.12.2018

dokumenttielokuva, joka kertoo Juvan pesäpallon tarinan 37 minuutissa.

Elokuvan on käsikirjoittanut ja ohjannut taiteen maisteri Lotta-Kaisa

Riistakoski, 35.

Vuonna 1950 perustetun Juvan Pallon menestysvuodet osuivat

1990-luvulle, jolloin kunnan valtasi todellinen menestyshuuma. Ilo ja

juhla saivat katkeran päätöksen vuosikymmenen lopulla.

Elokuvasta uutisoineen Länsi-Savo-lehden

mukaan dokumentissa nähdään välähdyksiä vuodelta 1986, jolloin Juvan

Pallo varmisti ensimmäistä kertaa nousunsa Ykköspesikseen kukistamalla

joensuulaisen Karjalan Mailan. Tie vei heti takaisin suomensarjaan,

kunnes sarjapaikka vakiintui Ykköspesiksessä kaudesta 1989 lähtien.

Juvalaisen pesäpallon kolme kautta Superpesiksessä saivat kunnan

hurmokseen 1996-1998.

Alkuun Kunniakierros on vain

kutsuvieraiden nähtävissä, mutta dokumentti pyritään saamaan pian

laajempaankin jakeluun ja myöhemmin Ylen esitettäväksi.

Aiheesta lisää

Länsi-Savon uutinen aiheesta

Pesäpalloa Juvalla nykyisin – Juvan Nuorisopesis

Juva-Pesis Facebookissa

Etkö löytänyt etsimääsi?