Koti kotileiriä kovin tavoittein – Pelaajaesittelyssä Mikke Tschesmenski
Helmikuun pelaajaesittelyssä meillä on ilo tutustua Hyvinkään Tahkon kasvattiin ja siellä C-pojissa pelavaan Mikke Tschesmenskiin. Tuleva kausi on nuoren miehen seitsemäs, ja liikkeellä ollaan kunnianhimoisin tavoittein.
Saaga-Angelia Raudasoja on ensimmäistä kertaa urallaan Suomen mestari ja pudotuspelien arvokkain pelaaja!. Ⓒ Antti Haapasalo / Antti Haapasalo
”Tavoitteenamme
on, että Hyvinkään Nuorisoleirillä kaulaamme ripustetaan mitalit.”
Mitali ei
olisi joukkueen ensimmäinen, sillä aiemmilta juniorivuosilta palkintokaapista
löytyy jo kaksi kilpasarjan hopeamitalia leireiltä. Tulevan kesän Nuorisoleiri
järjestetään kotikulmilla Hyvinkäällä.
”Kotipaikkakunnan
leiri on ehdottomasti etu, kun tuntee kentät ennakkoon. Lisäksi kaikkia tavaraa
ei tarvitse pakata leirille mukaan, kun voi viikon varrella käydä kotona
täydentämässä. Ja mitä pidemmälle leiriä pelataan, sen enemmän meillä on
kotiyleisöä tukenamme.”
Mieleenpainuvin
suoritus pesäpallokentällä liittyy sekin leireihin.
”Mieleenpainuvin
suoritus on, kun Tampereen Suurleirillä viime kesänä Haminaa vastaan
ratkaisevassa alkusarjan ottelussa tasatilanteessa viimeisessä sisävuorossa
toiseksi viimeisenä lyöjänä löin kunnarin tyhjään kenttään. Tällä
voittojuoksulla varmistimme jatkopaikan ylempään loppusarjaan.”
Pelisuoritusten
lisäksi leirien parhaita asioita ovat syntyneet ystävyyssuhteet sekä omalle
kohdalle osuneet Itä-Länsi-valinnat.
Mikke Tschesmenski. Kuva: Hanna Heinonen
Aikanaan
Hyvinkään Tahkon kasvatti kiinnostui pesiksestä pesiskoulun myötä. Lyöminen ja
pelaaminen innostivat jatkamaan harrastusta. Peliuran aikana
suosikkivastustajaksi on noussut Imatran Pallo-Veikot. Ukonniemen stadion on
yksi hienoimmista, jonne pelireissut ovat vieneet. Myös pesisoppeja onkin ollut
vuosien varrella helposti tarjolla, sillä Miken äiti, Mirkka, on entinen
superpesispelaaja.
”Äidiltä
olen saanut paljon vinkkejä erilaisiin tilanteisiin ja lajitaitojen
opetteluun.”
Tulevalle
kesälle on vielä yhdet terveiset pesäpallon ystäville:
”Tervetuloa katsomaan ja kannustamaan Tahkon C-poikia niin sarjapeleihin kuin Nuorisoleirille Hyvinkäälle!”
Hyvinkään Tahko kotisivut
Hyvinkään Tahko C-pojat Facebookissa
Nuorisoleiri Facebookissa
Nuorisoleiri Instagramissa