Uutinen

Karhu Pesis -lajitaitokisa innosti osallistujia – tekniikka- ja taitokilpailun perinne on voimissaan Etelä-Pohjanmaalla

Lajitaidot ovat olennainen osa pesäpalloilijana kehittymistä. Etelä-Pohjanmaalla junioripelaajia innostetaankin harjoittelemaan aktiivisesti pesäpalloilijalle tärkeitä taitoja, joista on aina hyötyä uralla edettäessä. Näkyvin esimerkki on D-, E-, F- ja G-ikäluokkien Karhu Pesis -lajitaitokisa. Loppukilpailut käytiin 128 osallistujan voimin Seinäjoella sunnuntaina.

Seinäjoen Maila-Jussien D-pojat esiintyivät edukseen lajitaitokisassa. Kuva: Seinäjoen Maila-Jussit.

1.8.2019

– Tiedätkö Antti (Haapasalo), vieläkö leireillä on tekniikkakilpailuja? Siltä ajalta, kun olin nuori, minulla on yksi tekniikkakilpailun mestaruus. Ne olivat semmoisia tapahtumia, joihin valmistauduttiin hyvin ja mestaruus oli himoittu. Jollain leirillä oli tutkaanlyönti, tutkaanheitto ja kennojuoksu. Mestarit palkittiin ja yksi joukkuekaverini sai Tuomo Lönnmark -mallisen Pyhiksen kovimmasta heitosta, ”mustan surman räpylän”, kertoi Perttu Hautala Kansallispeli-podcastissa.

Leireillä tekniikkakilpailuja ei viime vuosina ole tiukkojen aikataulujen vuoksi järjestetty, mutta Etelä-Pohjanmaalla kulttuuri elää vahvana.

– Nykyinenkin perinne on jo 10 vuotta vanha. Kilpailussa mitellään kuudessa lajissa, joissa käydään seurakohtaiset alkukilpailut ja jokaisesta seurasta kolme parasta etenee loppukilpailuun. Vielä, kun kilpailun voisi järjestää 2-3 kertaa vuoden aikana, näkisi nuorten pelaajien kehityksen ja eteenpäinmenon, miettii seurakehittäjä Juha Kuoppala.

– Aiemmin kilpailun järjesti Pohjanmaan Pesis, nyt siitä otti vastuun kolmantena vuonna peräkkäin Seinäjoen Maila-Jussit. Edustus saatiin tälle vuodelle useimmista Etelä-Pohjanmaan seuroista. Osallistujia oli loppukilpailussa kaikkiaan 128 ja heistä 48 % Maila-Jusseista, Kuoppala kertoo.

Karhu Pesis -lajitaitokisa järjestetään tytöille ja pojille D-G-ikäluokissa.

– Tänä vuonna kilpailun nimi muutettiin lajitaitokisaksi. Meillä on seuran omille pelaajille alkukilpailu, johon saatiin 160 osallistujaa. Loppukilpailun järjestelyistä vastaa aina joku meidän joukkueistamme, tällä kertaa oli P08-joukkueen vuoro. Tapahtuman tuntua toi kuulutus, josta vastasi Vesa Puutonen. Palkintopokaalit lahjoitti Pohjanmaan Pesis ja Karhu Pesis toimitti reput sarjojen voittajille, Merja Valkama Seinäjoen Maila-Jusseista kiittelee.

– Näemme tämän myös alueen seuroja yhdistävänä tapahtumana, johon mielellämme otamme lisääkin edustusta muista seuroista – ja voisihan lajitaitokisa jalkautua joka puolelle Suomea. Leirien yhteyteen tätä on nykyisin hankala sovittaa, kun aikataulut tulevat vastaan, Valkama huomauttaa.

Lajitaitokisassa mitataan tuloksia kuudessa eri kilpailussa, joita ovat syöttö, tarkkuusheitto, pallon pomputtelu mailalla, tarkkuuslyönti, ketteryys ja pituusheitto. Pisteitä jaetaan valmiin pistetaulukon mukaisesti.

Lajitaitokisan kilpailut ja pisteidenlasku

Lajitaitokisan kilpailut (pdf) | Lajitaitokisan pistetaulukko (pdf) | Lajitaitokisan pistelomake (pdf)

Karhu Pesis -lajitaitokisan kolme parasta ikäluokittain (Etelä-Pohjanmaa)

G-tytöt (2011-syntyneet ja nuoremmat)

Emma Lakaniemi, Virkiä

Wenja Paavola, Virkiä

Kiira Ketonen, SMJ

G-pojat (2011-syntyneet ja nuoremmat)

Eelis Tuominiemi, SMJ

Pyry Pienimäki, ÄhtU

Niko Pykälämäki, SMJ

F-tytöt (2009-2010-syntyneet)

Iida Rannanpää, ViVe

Pinja Varto, SMJ

Minttu Kataja, ViVe

F-pojat (2009-2010-syntyneet)

Lenni Korkiavuori, SMJ

Joona Meriläinen, SMJ

Arttu Santala, ViVe

E-tytöt (2007-2008-syntyneet)

Matilda Niskakangas, SMJ

Julia Ritola, Virkiä

Neea Lakaniemi, Virkiä

E-pojat (2007-2008-syntyneet)

Eero Marttala, SMJ

Luka Kuusisto, SMJ

Jerry Saarinen, SMJ

D-tytöt (2005-2006-syntyneet)

Minea Mäkiviita, SMJ

Oona Katajamäki, Virkiä

Noora Lakaniemi, Virkiä

D-pojat (2005-2006-syntyneet)

Kim Yli-Hirvelä, SMJ

Jesse Saarinen, SMJ

Eetu Kivimäki, SMJ

Kaikki tulokset

Seinäjoen Maila-Jussien nettisivut

Etkö löytänyt etsimääsi?