Uutinen

Jyväskylän Pesis vaihtoi nimensä

Kolme edellistä pesäpallon naisten Suomen mestaruutta voittanut Kirittäret Jyväskylästä tunnetaan nyt virallisestikin nimellä Kirittäret.

Kirittäret on seuran nimi jatkossa virallisestikin. Kuva: Juha Leskinen. Ⓒ ALL RIGHTS RESERVED / JUHA LESKINEN

23.6.2021

Patentti- ja rekisterihallitus hyväksyi seuran hakeman nimenmuutoksen. Jyväskylän Pesis ry on jatkossa yhdistysrekisterissä nimellä Jyväskylän Kirittäret ry.

Mahdollisuus nimenmuutokseen avautui, kun samalla nimellä aikoinaan rekisteröity yhdistys päätti yhdistyksen purkamisesta. Uuden Jyväskylän Kirittäret ry:n puheenjohtaja Henna Virkkunen kiittääkin kaikkia osapuolia yhteistyöstä.

– Tämä on Kirittärille iloinen päivä. Kirittäret on tunnettu joukkue ja brändi, joten on erinomaista, että seuran virallinenkin nimi on nyt yhteneväinen, Virkkunen sanoo tiedotteessa.

– Nimenmuutoksemme selkeyttää toimintaa myös sidosryhmien ja yhteistyökumppanien suuntaan. Aiemmin olemme saaneet käyttää Kirittäriä vain markkinointinimenä, mutta nyt siis olemme myös virallisesti Jyväskylän Kirittäret ry, toteaa tyytyväinen seurajohtaja Petri Kaijansinkko.

Etkö löytänyt etsimääsi?