Juniorien aluesarjat suunniteltu alkavaksi toukokuun puolessa välissä - näin pelataan Eteläisellä alueella
Pesäpalloliitto uutisoi viime viikolla suunnitelmista juniorien aluesarjojen käynnistämiseksi. Myös Eteläisellä alueella pelien on tavoitteena käynnistyä heti, kun se viranomaisten määrittämien rajoitusten mukaan on mahdollista. Suunniteltu päivä, jonka jälkeen juniorisarjoja alettaisiin pelata, on 15.5. Kilpailukauden aloittamista varten on sarjajärjestelmät ja ottelumäärät esitetty ohessa. On kuitenkin hyvä huomioida, että mikäli koronasta johtuva tilanne muuttuu, se voi aiheuttaa muutoksia myös sarjojen pelaamiseen.
C-pojat pelisarja
11 joukkuetta, 14 peliä
yksinkertainen sarja sekä lisäpelejä alueellisissa lohkoissa
alueelliset lohkot
Rusko, Huve-PöU, Laitila (kaksinkertainen sarja oman lohkon kesken)
KePe, Tahko, Espoo, KPL, HP (yksinkertainen sarja oman lohkon kesken)
Hämeenlinnan Paukku, Manse PP, Paukku-Joko (kaksinkertainen sarja oman lohkon kesken)
C-pojat kilpasarja
6 joukkuetta, 15 peliä
kolminkertainen runkosarja
C-tytöt
7 joukkuetta, 12 peliä
kaksinkertainen sarja
D-pojat pelisarja
22 joukkuetta, pelimäärä 13-15 ottelua
4 lohkoa
Läntinen lohko 1: Kaksinkertainen runkosarja oman lohkon sisällä ja yksinkertainen sarja läntisen alueen toista lohkoa vastaan. Lohko 1 joukkueet: Ukin Pesis, Laitilan Jyske, Mynämäen Vesa, Ahto-Rusko-Paipe, Turku-Pesis keltainen)
Läntinen lohko 2: Kaksinkertainen runkosarja oman lohkon sisällä ja yksinkertainen sarja läntisen alueen toista lohkoa vastaan. Lohko 2 joukkueet:Loimaan Palloilijat, Jokioisten Koetus Juniorit, Pöytyän Urheilijat, Humppilan Veikot, Turku-Pesis Sininen
Keskinen lohko: kolminkertainen sarja oman lohkon sisällä. Joukkueet: Hyvinkään Tahko, Puna-Mustat, Kinnarin Pesis 2006, Espoon Pesis Blue, Keravan Pesis sininen, Hämeenlinnan paukku
Itäinen lohko: kolminkertainen sarja oman lohkon sisällä. Joukkueet: Kouvolan Pallonlyöjät, Summan Ponnistus, Lahden Maila-Veikot, Roihu, Keravan Pesis valkoinen, Espoon Pesis valkoinen
D-pojat kilpasarja
5 joukkuetta, 12 peliä
kolminkertainen sarja
D-tytöt pelisarja
16 joukkuetta, 14 peliä
kaksi lohkoa
Läntinen lohko, 7 joukkuetta: kaksinkertainen sarja oman lohkon sisällä. Lisäksi lohko on jaettu pienempiin paikallislohkoihin tai ottelupareihin, joita vastaan pelataan joko yksin- tai kaksinkertainen sarja. Joukkueet: Laitilan Jyske, LP Juniorit, Mynämäen Vesa-Turku Pesis, Humppilan Veikot, RP-Paipe-Ahto, Manse PP, Sastamalan Kumuri
Paikallislohkot/otteluparit
Laitilan Jyske, RP-Paipe-Ahto. Yksinkertainen sarja oman paikallislohkon kanssa
Manse PP, Sastamalan Kumuri. Kaksinkertainen sarja otteluparin kanssa
Humppilan Veikot, LP Juniorit. Kaksinkertainen sarja otteluparin kanssa
Itäinen lohko 9 joukkuetta : Yksinkertainen sarja oman lohkon sisällä. Lisäksi lohko on jaettu pienempiin paikallislohkoihin, joita vastaan pelataan joukkuemäärästä riippuen kaksin- tai kolminkertainen sarja. Joukkueet: Lahden Maila-Veikot, Janakkalan Jana, Hyvinkään Tahko, Haminan Palloilijat, Kuusankosken Puhti, Summan Ponnistus, Espoon Pesis, Keravan Pesis, Roihu
Paikallislohkot
Lahden Maila-Veikot, Janakkalan Jana, Hyvinkään Tahko. Kolminkertainen sarja oman paikallislohkon kanssa
Haminan Palloilijat, Kuusankosken Puhti, Summan ponnistus. Kolminkertainen sarja oman paikallislohkon kanssa
Espoon Pesis, Keravan Pesis, Roihu. Kolminkertainen sarja oman paikallislohkon kanssa.
D- tytöt kilpasarja
9 joukkuetta, 16 ottelua
kaksinkertainen sarja
E-pojat pelisarja
21 joukkuetta, 14-16 peliä
3 lohkoa
Läntinen lohko, 6 joukkuetta. Kolminkertainen sarja oman lohkon sisällä. Joukkueet: Turku-Pesis, Loimaan Palloilijat, Laitilan Jyske, Mynämäen Vesa, Humppilan Veikot, Pöytyän Urheilijat
Keskinen lohko, 7 joukkuetta. Kaksinkertainen sarja koko lohkon joukkueiden kesken sekä paikallislohkot, jonka joukkueita vastaan pelataan yksin- tai kaksinkertainen sarja.
Paikallislohkot
Manse PP, Kumuri, Ylöjärven Pallo, kaksinkertainen sarja oman lohkon sisällä
Hämeenlinnan Paukku, Hyvinkään Tahko, Espoon Pesis, Puna-Mustat, yksinkertainen sarja oman lohkon sisällä
Itäinen lohko, 8 joukkuetta. Kaksinkertainen sarja oman lohkon sisällä. Joukkueet: Haminan Palloilijat, Kouvolan Pallonlyöjät, Vehkalahden Veikot, Lahden Mailaveikot Valkoinen, Kinnarin Pesis 2006, Keravan Pesis Valkoinen, Roihu
E-pojat kilpasarja
7 joukkuetta, 14 ottelua
Kaksinkertainen sarja sekä lisäksi loppupelit sijoille 1-4 sijoittuneiden sekä 5-7 sijoittuneiden kesken.
Lohkon 1. ja 4. sijoittunut pelaavat vastakkain ja lohkon 2. ja 3. sijoittuneet pelaavat vastakkain. Otteluiden voittajat pelaavat loppuottelussa, hävinneet
Sijat 5-7 pelaavat kukin joukkue kerran toisiaan vastaan.
E-tytöt pelisarja
12 joukkuetta, 14-15 ottelua
Kirittäret pelaa maksimissaan yksinkertaisen sarjan. Muut joukkueet pelaavat yksinkertaisen sarjan sekä yksin- tai kaksinkertaisen sarjan paikallislohkon joukkueita vastaan.
Paikallislohkot
Espoon Pesis, Keravan Pesis, Hyvinkään Tahko, kaksinkertainen sarja oman lohkon sisällä
Janakkalan Jana, Manse PP, Loimaan Palloilijat, Mynämäen Vesa, yksinkertainen sarja oman lohkon sisällä
Summan Ponnistus, Kuusankosken Puhti, Haminan Palloilijat, Lahden Maila-Veikot, yksinkertainen sarja oman lohkon sisällä.
E-tytöt kilpasarja
4 joukkuetta, 6 ottelua
pelataan kaksinkertainen sarja
joukkueiden pelimäärää kasvatetaan erillisillä otteluilla PPL läntisen ja PPL itäisen joukkueiden kanssa erikseen sovittavalla tavalla
F- pojat
13 joukkuetta, 10-12 ottelua
Kaksi lohkoa, kaksinkertainen sarja oman lohkon joukkueita vastaan. Lisäksi mahdollisia lisäpelejä pienemmissä lohkoissa
Lohko A: Hämeenlinnan Paukku, Humppilan Veikot, Jokioisten Koetus juniorit, LP juniorit, Hyvinkään Tahko, Vihdin Pallo, Espoon Pesis
Lohko B: Haminan Palloilijat, Keravan Pesis-Juniorit, Kinnarin Pesis 2006, Kouvolan Pallonlyöjät, Lahden Mailaveikot, Summan Ponnistus
F-tytöt
9 joukkuetta, 8-9 ottelua
Kaksi lohkoa, kaksin- tai kolminkertainen sarja oman lohkon joukkueita vastaan. Lisäksi mahdollisia lisäpelejä pienemmissä lohkoissa
Lohko A: Janakkalan Jana, Hyvinkään Tahko Yellow, Keravan Pesis, Kinnarin Pesis -06. Kolminkertainen sarja oman lohkon joukkueita vastaan.
Lohko B: Haminan Palloilijat, Kuusankosken Puhti, Roihu, Hyvinkään Tahko Brown, Lahden Mailaveikot. Kaksinkertainen sarja oman lohko joukkueita vastaan.
G-juniorien osalta sarjaohjelmasta tiedotetaan myöhemmin. Mikäli G-juniorijoukkueita muodostuu kauden aikana, pyritään myös uusille joukkueille järjestämään pelejä kauden aikana.
Lisätietoja:
Kilpailupäällikkö
Sami Ritola
sami.ritola@etelanpesis.fi
045-128 7414