Uutinen

Intialainen pelaaja debytoi virallisessa pesäpallo-ottelussa maanantaina

Suomen kansallispelin pesäpallon historiaan

19.5.2017

kirjoitetaan uusi luku maanantaina, kun intialainen Narender Kumar pelaa

ensimmäisen virallinen sarjaottelunsa tamperelaisen Manse PP:n

paidassa. Kumar on asunut Tampereella reilun kuukauden päivät ja

harjoitellut seuran eri joukkueiden mukana.

Intiassa syntynyt pelaaja ei ole aiemmin pelannut virallista

pesäpallo-ottelua Suomessa. Historiallinen päänavaus toteutuu

maanantaina.

– On hieno juttu, jos yleisö on kiinnostunut.

Haluan näyttää heille, mitä osaan ja miksi minut haluttiin tänne

Intiasta pelaamaan ja harjoittelemaan, Kumar sanoo.

Vahvasta

baseball- ja krikettitaustasta on apua. Kumar on väläytellyt

pesäpallokentällä pelillistä osaamistaan, mutta taktisella puolella on

vielä hiottavaa.

– Pelikokemus muista lajeista näkyy, hän oli

meidän mukana jo harjoitusottelussa Köyliössä. Siellä hän haki yhden

syöksykopinkin. Heittokäsihän miehellä on ihan älytön, Manse PP:n

maakuntasarjajoukkueen pelinjohtaja Jussi Tallberg kehuu.

Pesäpallo löydettiin Intiassa YouTube-videoiden avulla. Hankkeen

puuhamies Chetan Pagawad innostui lajista, opetteli sääntöjä ja ryhtyi

levittämään tietoutta eteenpäin. Kumar on yksi maansa parhaista

pelaajista. Kokemus pesäpallosta Suomessa on avannut silmiä entisestään.

– Pelin nopeus ja pelaajien taito on tehnyt vaikutuksen. Intiassa

olemme nähneet lajia oikeastaan vain Youtube-videoilta, joita on ollut

myös vaikea ymmärtää suomen kielen takia. Siksi emme ole tienneet

esimerkiksi sääntöjä siellä. Tästä kaikesta on ollut paljon hyötyä ja

pystyn viemään tietoa täältä Intiaan, samoin Turun World Cup

-turnaukseen 20.-24.7. osallistuvalle joukkueellemme.

Narender

Kumar on kokoonpanossa, kun Manse PP saa vastaansa Ruoveden Pirkat

miesten maakuntasarjan ottelussa Kaupin pesäpallostadionilla Tampereella

maanantaina 22.5. kello 18. Yhteydenotot ja haastattelupyynnöt ottelua

koskien: Juha Antikainen, Manse PP Edustus, puheenjohtaja, 040 535 0337.

Aiheesta lisää

Manse PP:n kotisivut

Intialainen, joka rakastui pesäpalloon

Matkaraportti: Intia hullaantunut pesäpallosta

Aamulehti: Narender Kumar, näin pesäpallo sujuu

Yle Areena: Intian paras pesäpalloilija hakee oppia Tampereelta

Etkö löytänyt etsimääsi?