Uutinen

Intialainen Narender Kumar nousee suomensarjapelaajaksi Turussa lauantaina

Intialainen Narender Kumar katsoi kotimaassaan

14.6.2017

YouTube-videoita, omaksui eksoottisen pelin ja päätyi lopulta maansa

ykköspelaajana Suomeen pesäpallokentille. Alkutaival tamperelaisen Manse

PP:n paidassa on ollut vakuuttava, erityisesti Kumarin heittotaitoa on

ylistetty. Seuraava näyttöpaikka on edessä Turussa lauantaina miesten

kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla suomensarjassa.

Pelilupa heltisi Pesäpalloliiton erikoispäätöksellä, jonka

perusteella Kumar on vapaa edustamaan Turku-Pesistä suomensarjaottelussa

järvenpääläistä Kinnarin Pesis 2006:ta vastaan.

– Pelasin itse

Narenderin kanssa kopparina yhden maakuntasarjaottelun ja vakuutuin

hänen taidoistaan. Varsinkin heitto on kohdallaan. Näkee, että hän on

pelannut krikettiä ja baseballiakin aiemmin, Turku-Pesiksen pelinjohtaja

Petri Hännikäinen kertoo.

– Todella mukavantuntuinen pelaaja,

joka antaa kaikkensa ja pelaa joukkueelleen. Kukapa pelinjohtaja ei

sellaista pelaajaa haluaisi joukkueeseensa, Hännikäinen jatkaa.

Kumar pelaa ensimmäisen suomensarjaottelunsa Kupittaan

pesäpallostadionilla Turussa lauantaina kello 15 alkaen. Turku-Pesis on

suomensarjan etelälohkossa kuudentena ja Järvenpää neljäntenä, mutta

joukkueet ovat sarjataulukossa tasapisteissä ennen keskiviikon

kierrosta. Lauantain otteluun on vapaa pääsy.

Aiheesta lisää

Narender Kumarin tarina

Turku-Pesiksen kotisivut

Etkö löytänyt etsimääsi?